rv 38+2, voisitko laskeutua?

Nyt tän mamman neuvot alkaa loppua; miten ihmeessä tuon pikkusen sais laskeutumaan? Oon yrittäny ihan kaikkea, mitä mieleen vaan on juolahtanu, mut siellä hän tyytyväisenä majailee mun kylkiluiden päällä. Oon pomppinu ja pyöriny jumppapallon päällä, kävelly portaita ylös ja alas, käynyt lenkillä, tehny kyykkyjä - mutta eiiii! Ehkä mun tarvii vaan luottaa siihen, että tää kaveri laskeutuu sit viimeistään synnytykses, mut ihan mielellään haluisin tuon pään painavan jo vähän kohdunkaulaa, että tapahtuis siellä suunnalla lyhenemistä ja mahdollisesti aukenemista. Ehkä oon stressannu itteäni liikaa tällä asialla, mutta minkäs raskaana oleva nainen mietteilleen voi. Ei sitten yhtään mitään.

Sitähän tosiaan puhutaan, että nainen hehkuu raskauden aikana. Musta tuntuu, että tällä hetkellä mä hehkun vaan tän hien takia ja sekään ei oo mitään kaunista hehkua. Raskauden ajan hehku oli paikkaansa pitävää ehkä toisella kolmanneksella, mutta enää se ei ainakaan mun kohdalla sitä ole. Hyvä, kun meikkiä jaksaa vähän sutaista nassuun ja vetää jotkut ei-kiristävät vaatteet päälleen (ja niitä ei-kiristäviä vaatteita on hyyyvin vaikea löytää enää).

Viime aikoina on ollut kyl sellanen ihmeen ailahtelevainen meininki sen suhteen, että mitä jaksan tehdä ja mitä taas en. Välillä saatan siivota kuin raivohullu ja leipoa karjalanpiirakoita, mutta välillä taas sitä huomaa ajan kuluneen siihen, että istun koneella tai pelaan puhelimella. En tiedä, miksi koen huonoa omaatuntoa siitä, että oon vaan ollut enkä oo tehny mitään järkevää - eikös sitä rentoa hengilua nyt kannattaisi juuri harrastaa? Rennosti oon kyl tosissaan ottanu, mut jokaiselle päivälle oon silti yrittänyt keksiä jotain järkevää touhua. Tänään oliskin vuorossa kämpän siivousta ja joulun valmistelua koristelun merkeissä. Nyt kun sattui vielä lumisadettakin tälle päivälle, niin mikäs sen parempaa. Jäisi vaan tuo lumi nyt sitten pysyvästi täksi talveksi.

Oon tässä nyt miettiny, että pitäiskö tuo sairaalakassi nyt OIKEASTI pakata valmiiksi? Oon kyllä aloittanut sen homman jo viikko sitten, mutta kummasti se on vaan jääny kesken. Ehkä mun alitajunta vaan viestii mulle sitä, että mulla ei tuu oleen mitään kiirettä vielä synnytyksen suhteen, joten jätä pakkailut sikseen. Tarkoituksena olis kirjoittaa pienokaiselle myös kirje, jonka hän saa lukea sitten jonain päivänä. Mun vanhemmat, eli pienokaisen tulevat isovanhemmat on luvannu kans kirjoittaa vauvalle kirjeet. Oon kyl niin otettu, että he haluavat molemmat (kyllä, myös mun isä!) kirjoittaa omat terveisensä ekalle lapsenlapselleen. Tulen varmasti niin parkumaan, kun pääsen lukemaan ne jonain päivänä.

Huhhuh, kun näää mun aiheet pomppii aika laidasta laitaan eikä tää mun kielellinen ilmaisu oo mitään huipputasoa, mutta nää aivot ei vaan oo nyt luotu millekään hienolle tekstille. Mut joo. Ehkä mä tästä meen taas hetkeksi ravaamaan noita portaita. Vaikka vauva ei laskeutuisikaan, niin ainakin kunto kohenee. Oon vetäissy tänään jo reippaan kävelylenkinkin, niin katsotaan nyt, kuinka paljon tämä mamma jaksaa vielä extrakuntoilua.

rv 37+4 ja neuvolalääkärikuulumisia

Tuli tuossa keskiviikkona pyörähdettyä neuvolalääkärin vastaanotolla. Innolla odotin tuota käyntiä, sillä tuolla sai tietoa kohdunkaulan tilanteesta sekä lantiosta synnytystä ajatellen. Noh, olin toki ihan asennoitunut siihen, että kyllä siellä kohdunkaulalla jotain on ollut pakko tapahtua, sillä sukkapuikkokivut ja vihlonnat on kuulunu mun päivään hyvin pitkän aikaa jo. Neuvolalääkärin vastaanotolle kun menin, oli paikalla lääktieteen kandi ja oma neuvolalääkärini. Siinä sitten alkuhaastattelujen jälkeen siirryttiinkin tutkailemaan noita paikkoja ja kas kummaa - no change! Mitään ei ollut siis tapahtunut viimeisen sisätutkimuksen jälkeen, joka tehtiin mulle lokakuun puolella. Olin niin pettynyt ja turhautunut - tulisikohan tää raskaus nyt oikeesti menemään pari viikkoa yli? Syntyisikö meidän poikamme jouluaattona ja olisi vihainen meille lopun ikäänsä? Kaikkia ajatuksia tuo käynti siis aiheutti.

Tuomio oli siis tällainen: kohdunkaulan pituus 3cm, pehmeä (onneksi edes sitä...on toki ollut jo monta viikkoa) ja kiinni. Poitsun pää on myös hyvin ylhäällä, saa nähä millon lähtee laskeutumaan, jos laskeutuu siis ollenkaan.. Ostin eilen jumppapallonkin ihan sitä varten, jos sen päällä pomppiminen ja pyöriminen saisi lantiotani aukeamaan ja saisi tuota pikkumiestä myös laskeutumaan alemmas. Mene ja tiedä, onko siitä sitten tosiaan hyötyä. Lenkkeillyt oon todella paljon viimeisen parin kuukauden aikana, mutta siitä ei toistaiseksi ole ollut hyötyä. Päällimmäisenä mielessäni pyörii nyt siis se, että milloinkohan tää tulee syntymään (oon varmasti yliaikaiskontrollissa) ja pystynkö synnyttämään edes alakautta. Lantioni on kuulemma normaali, mutta jos yliaikaa mennään paljon, on vauvan koko varmasti myös huomattavasti isompi. Ja tietty tuo laskeutuminen voisi olla ihan hyvä juttu myös, ei kai sitä vauvaa muuten voi ponnistaa?

Huhhuh. Pieni angsti siis tähän väliin. Paino on myös noussut ihan reippaasti jälleen, mutta sille en selkeästi voi vain mitään. Neuvolatätini sanoikin kasvojeni turvahtaneen viime näkemästä ihan mukavasti, joten nesteitä on varmasti kertynyt kroppaan taas ihan mukavalla määrällä. En vain enää jaksa ottaa stressiä tuosta painosta, kun sille en selkeästi mitään voi tehdä. Sitten keväällä vain kovan treenin ja ruokavalion avulla kuntoon, jotta näyttäisin häissämme siedettävältä, heh...

Nyt on kyllä todella aikaansaamaton olo päällä. Pitäisi alkaa siivoomaan, lukemaan yhtä esseetä varten ja karjalanpaistikaan ei valmistu itsellään tuolla keittiön puolella. Olisi kyllä vielä vaikka mitä touhattavaa ja tekemistä ennen vauvan tuloa, että en meinaa perässä edes pysyä. Vaikka odotankin malttamattomana synnytyksen käynnistymistä ja vauvan tapaamista, huomaan silti sen, että aikaa me silti vielä tarvitaan. Haluan, että kaikki suursiivot ja kaapit on tyhjättynä turhasta tavarasta, kun vauva päättää tulla maailmaan. Näillä näkymin saamme kyllä ihan rauhassa vielä touhuta ja siivota - tuskin se vauva sieltä vielä on tuloaan tekemässä.

Vauveli on ollut tapansa mukaisesti hyvin vilkas ja vatsa sen kuin aaltoilee tämän pikkuherran toimesta. Mahtaakohan olla energinen ja aktiivinen vauva myös sitten, kun syntyy tähän maailmaan? ;) Pian sen sitten näemme!

rv 37+0, täysiaikaisuus koittaa!

Oon kyllä ehkä huonoin blogin kirjoittaja, kun näitä päivityksiä tulee sen verta harvakseltaan. Ajatuksissani oli jatkaa blogin kirjoittelua vauvan synnyttyä, mutta vähän vaikuttaa siltä, että päivityksiä tulis entistä harvemmin mitä nyt, joten voi olla, että jätän tuon bloggaamisen sitten. Tai eihän sitä tiedä. Katsotaan millainen tuo pikkuinen sitten onkaan - jos hän nukkuu hyvin ja antaa äiskälle myös vähän omaa aikaa, niin mikäs siinä sitten.

Tuli tuossa reilu viikko sitten käytyä viimeisen kerran vanhempieni luona Pohjanmaalla ja voin sanoa, että tippa linssissä tuli ajeltua kotia kohti Turun suuntaan. Oli outoa ajatella, että seuraavalla kerralla kun vierailemme Pohjanmaalla, ei meitä olekaan enää vain me kaksi. Meitä on silloin kolme. Niin ihanaa ja jännittävää. Jännitys onkin ollut päällimmäisenä tunteena viime viikkojen aikana, sillä mietin hirveän paljon sitä, kuinka elämä tulee muuttumaan tämän vauvan myötä. Sen tiedän kuitenkin, että muuttumaan se tulee ja paljon. Ei varmaan mikään asia muuta elämää niin paljoa, kuin se ensimmäinen lapsi. Vaikka innolla odotamme näkevämme pienokaisemme, silti väistämättä myös pelon tunteet hiipii mieleen. Miten tulen onnistumaan vastasyntyneen hoidossa? Miten tulen kasvattamaan tästä ihmisen alusta kunnon kansalaisen? Tulenko onnistumaan vanhemmuudessa? Ekan lapsen kohdalla sitä tuntee olevansa niin tietämätön kaikesta, että sitä vain miettii, kuinka tulee pärjäämään. Monet lapsen saaneet äidit ovatkin lohduttaneet, että kyllä ne asiat sitten vain kuitenkin oppii hyvin nopeasti ja sitä oppii tekemään asiat omalla tavallaan. Ja niinhän se varmasti onkin.

rv 37+0

Olo on kyl alkanut nyt käymään vähän huonommaksi ja turvotusta on tullu taas viikossa reilusti yli kaksi kiloa. Vatsa on ollu ihan sekaisin ja oksentamaan oon joutunut, mutta turvotus sen kuin lisääntyy. Soittelin tänään neuvolaankin ja kyselin, että onko tämä ihan normaalia. Kuulemma toisilla loppuraskaus nostaa tuota painoa ihan äärettömät määrät hyvistä elämäntavoista huolimatta eikä sille oikein voi tehdä mitään. Neuvolatäti sanoi myös, että jos kova päänsärky astuu kuvioihin mukaan, voin sitten suoraan marssia TYKS:iin näytille varmuuden vuoksi. Voi siis olla, että nämä munkin oireet on ihan harmittomia, loppuraskauteen kuuluvia oireiluja. Harmittaa vaan, kun paino nousee ja paikat turpoaa, mikä taas saa ihonkin repeilemään. Mulla on reisien ja takapuolen iho saanut osakseen kunnon punaiset raskausarvet, mikä ei oo mielestäni kauheen kivan näköstä. Ei vaan voi mitään.

Sukkapuikkokipuja on myös ilmennyt viime aikoina aika reippaasti. Vähän väliä tulee kivuliaita vihlaisuja tuonne kohdunsuun tuntumaan, mikä kyllä lamauttaa tämän naisen hetkeksi ihan täydellisesti. Ne kivut on kyl niin ilkeen tuntusia, että sitä vaan miettii, miltähän ne synnytyskivut sitten tuleekaan tuntumaan. Toistaiseksi synnytyskivut ja itse synnytys ei oo mua pelottanut, mutta kyllä se mielessä pyörii aika lailla. Eniten pelkään pahaa repeämistä synnytyksen aikana tai sitä, että synnytys vain venyy ja venyy, eikä mitään tapahdu. Kaikki on vain niin uutta tämän ensimmäisen kohdalla. Sitä ei tiedä, onko synnytys nopeammin ohitse kuin kuvitteleekaan vai tulenko olemaan älyttömissä kivuissa pitkän aikaa kituen ja hitaasti aueten. Sektiota en toivoisi osalleni, mutta sitäkään en erityisesti pelkää enää. Pääasia on se, että vauva saadaan turvallisesti ulos tähän maailmaan.

Keskiviikkona mulla onkin sit viimeinen lääkärineuvola (rv 37+2), jossa käydään sitten läpi kohdunsuun tilannetta. Toivon myös, että lääkäri tsekkaisi vähän lantiotani ja katsoisi, että mahtuuko sieltä helposti tulemaan. Olen hyvin leveälantioinen ihminen, vaikka lyhyt olenkin, mutta ei se leveälantioisuuskaan aina totuutta kerro sen tilavuudesta. Toivon mukaan siellä kuitenkin olisi hyvin tilaa tulla. Äitini on hyvin kapealantioinen, mutta on silti saanut helposti synnytettyä ensimmäisenä lapsenaan reilusti yli nelikiloisen isoveljeni. Ja ai niin, hänellä oli vielä häntäluukin murtunut! Ehkäpä mullakin siis tilaa löytyy :)

Pitäisköhän sitä alkaa pian miettimään tuota sairaalakassin sisältöä ja sen pakkaamista? Mulla on sellainen olo, että tässä raskaudessa mennään reippaasti lasketun ajan ylitse ja vauva syntyy siellä 41-42 viikoilla, ehkäpä jopa yliaikaiskontrollin seurauksena. Tätähän en siis toivo, mutta sellainen tutina vain mulla tuntuu olevan. Toivottavasti olen väärässä! Olisi niin kurjaa, jos vauva syntyisi jouluaaton aikoihin.

rv 35+0 viimeiset hankinnat

Nyt tähän vähän päivitettyä listaa asioista, joita ollaan hankittu:

• imetystyyny
• vaunut ja turvakaukalo
• hoitopöytä
• pinnasänky patjoineen, peitteineen ja lakanoineen
• hoitopöytä, hoitoalusta + päälliset, säilytyskorit
• Emman ja Babybjörnin rintareput (haaveilen Manducasta)
• unipussi
• turvakaukalopussi
• talvihaalari
• läjäpäin vaatteita
• kaksi huppupyyhettä
• syöttötuoli
• harsoja
• leluja
• viltti
• makuupussi
• puhdistuspyyhkeitä
• liivinsuojuksia
• tutteja
• sitteri 
• kynsisakset
• kylpyöljy
• ensityyny 
• kylpyamme
• tuttipulloja
• lampaantalja
• rasvoja
• leikkimatto
• rintapumppu Philips Avent
• vaippoja
• nenänniistäjä
• lämpöhaalari
• tutteja

Asioita, joita pitäisi hankkia:

• harja
• tuttipidike
• syöttötuolin pehmuste
• turvakaide
• kuola- ja ruokalappuja
• mobile
• itkuhälytin
• vaunulelu
• ruokailuvälineitä
• isompi hoitolaukku

rv 34+4 ja babyshowerit

Viikko on jälleen ollut tapahtumia täynnä. Lauantaina sain viettää ikimuistoisen päivän, kun mun ja pikkuisen kunniaksi järjestettiin babyshower-juhlat. Juhlia oli järkkäämässä mun lukioaikaiset ystävät ja oli ihana huomata, kuinka he olivat näihin juhliin panostaneet. Tarjolla oli herkullisia suolaisia piirakoita ja salaattia sekä makealla puolella he olivat myös itse leiponeet sinisen prinsessakakun poikateeman mukaisesti. Tarjolla oli myös herkkua mustikkapiirakkaa sekä mun lempikarkkeja, eli Omar-karkkeja <3 nams. Vaivaa oli kyllä nähty! He olivat myös "leiponeet" mulle vaippakakun, joka sisälsi myös ensitutteja sekä itsekudotut töppöset pikkuiselle.

Suolaisia herkkuja

Päivä alkoi siis siten, että äitini vei mut heti aamusta (juhlat järkättiin meidän kotona) kierrokselle, jonka sisällöstä en tiennyt siis mitään. Ensimmäinen kohde olikin niska- ja selkähieronta, mikä oli aivan taivaallinen! Samalla meidän äiti istui hierontatuolissa köllöttelemässä, niin pääsi hänkin vähän nauttimaan. Tuo hierontapaikka sijaitsi keilahallin yhteydessä, joten aluksi olinkin kauhuissani, että ollaankin menossa keilaamaan. :D Näin jo sieluni silmin, kuinka vyöryn pallon mukana sinne kouruun ja kaadan kaikki keilat...heh. Onneksi luvassa oli siis jotain rentouttavampaa!

Seuraava paikka olikin sitten kahvila, Naantalin Aurinkoinen, jonne meidän äiskä oli varannu mulle  ihanan herkullisen kana-caesarsalaatin. Tämän lisäksi syötiin myös leivokset ja kahviteltiin. Nams. <3

Viimeinen kohde olikin sitten Naantalin kylpylä. Olin nukkunut edellisenä yönä hieman huonot yöunet, sillä pikkuinen oli koko yön valtoimenaan potkutellut mua ja siksi unet jäivät hieman vajanaisiksi. Mun äiti olikin sit pähkäilly, että minnes hän sais mut vietyä lepäämään ennen juhlien alkua. Lopulta hän oli päätynyt siis soittamaan Naantalin kylpylään, jonne saimme luvan mennä ottamaan torkut. Taustalle he laittoivat rauhallista musiikkia, jotta tämä tuleva mamma saisi oikein kunnolla relattua.

Lopulta sitten päätettiin lähteä kohti kotiamme ja tulevia pippaloita. Siellä ne juhlien järkkääjät olivatkin vastassa. Paikka oli koristeltu poikateeman mukaisesti vaaleansinisillä koristuksilla. Kotonamme oli myös Partylite-esittelijä, joka siis esitteli vieraille kynttiläjuttuja. Kiva idea sekin! :)

Lahjoja tuli ihan älyttömän paljon ja kaikkea ihanaa! Tässä vähän listaa siitä:

Kuvaa lahjapöydästä

• lämmin villapeitto (äitini kutoma)
• kaksi vaippakakkua (toisessa vaippakokoa 2, toisessa 3), jotka sisälsivät muun muassa tutteja, itsekudotut villatöppöset, tuttipullon, vanulappuja, kosteuspyyhkeitä, nenänniistäjän jne
• vaippapaketti (koko 1)
• kaksi tähtikuvioitua bodya koossa 68
• juhlavampi body koossa 56
• potkupuku
• "uggi"-töppöset
• tumput
• H&M:n lahjakortti 50€
• sukkapaketti
• pehmokirja eläinkuvilla
• viilentävä purulelu
• hoitotarvikepussukka, joka sisälsi NenäFriidan, Bepanthenia, raiskaushälyttimen aka ryöstöhälyttimen (selvennyksenä: tää on semmonen vempain, jota voi kiikuttaa esim. vaunulenkeillä mukana ja jos joku uhkaava tyyppi käy kimppuun, niin voi vetäistä hälyttimestä semmosta narua, niin lähtee huutamaan), keittosuolaliuosta, para-suppoja
• delfiini-kylpymittari
• itsekudottuja sinisiä vaatteita: villapaita, housut, pipo, pienemmät ja isommat tumput ja töppöset satiininauhoilla
• kaksi isoa keksirasiaa
• kuningatar-suklaata
• bodyshopin mandariinin tuoksuiset suihkugeeli ja voide
• pandakuosiset töppöset äidille
• nallekarhu
• ruusuja
• villasukat
• FC Barcelona -ruokalappu

Mutta nyt lähden tästä tapaamaan mammakaveriani Sannaa. <3

rv 33+2

Huh, tämä mamma on nyt kyl hyvin väsynyt. Oon pari päivää tehny luokanopettajan sijaisuutta, joten se on imeny musta ihan täysin mehut. Oli kyl tosi ihanaa päästä näkemään lapsia ja tekemään jotain vielä ennen äippälomaa, mut kyl toi työnteko alkaa oleen jo vähän tuskaisaa näillä viikoilla. Äippälomasta puheen ollen, nyt sitä ollaan sit tästä päivästä lähtien mammalomalla! Hui :) Aloitin siis noin viikon varhennettuna tän mun mammalomailun, kun oli vähän epävarmaa noiden työjuttujen kanssa.

Mulle pidetään tosiaan lauantaina babyshowerit, oon ihan innoissani! Todella jännää kyllä, että mulle järkätään sellaset, sillä en oo ite koskaan ollu edes sellasissa. Tulee siis ihan puskista kaikki, mitä siellä siis tulee tapahtumaan. On ihanaa huomata, että ystävät jaksaa järjestellä mulle tollasta ja on mukana tässä raskaudessa :) Myös mun opiskelukaverit aikoo järkkäillä mulle omia babyshower-pippaloitaan, kun he eivät päässy nyt lauantaina osallistumaan tuonne. Paljon on siis kivaa puuhaa luvassa!

Pikkuinen masumies on kyl niin kasvanut ja voimistunut tuolla masussa viime aikoina. On niin ihanaa tuntea hänen pienet jalanpohjat, kun hän niitä pönkää masunahkaa vasten. Pieni pyllykin kohoilee vähän väliä kohti taivaita :) Onhan nuo liikkeet välillä toki myös epämiellyttävänkin tuntuisia, kun hän työntää itteään kylkiluihin tai nivusiin. Pienet tärinäkohtaukset ja rapsuttelut tuntuu myös huvittavilta. Miten ihanaa onkaan pian saada tuo suloinen palleroinen tuolta masusta omalle rinnalleen ja katsella, kun hän pienillä nappisilmillään katselee mua ja tuhisee :') <3 ihan itkuhan tässä melkein tulee.

rv 32+2

Taas on vierähtäny uudet viikot käyntiin oikein vauhdilla. Oon ollu tosi kiireinen viime päivinä, kun oon yrittänyt lueskella kasvatustieteiden yhteen tenttiin, joka mulla onkin tänään illalla. Tuntuu, et toi keskittyminen on ollu entistä haasteellisempaa nyt raskauden aikana. On koko ajan sellanen olo, et pitäis tehdä tälle kämpälle jotain, siivota, pyykätä tai valmistella jotain vauvajuttuja. Saa siis nähdä, miten tuo tentti sujuu. Vähän on sellanen kutina, että ei se ihan nappiin tule menemään, mutta käydään nyt katsomassa. Tää on siis mun ensimmäinen yliopistotasoinen tentti, johon osallistun. Voi siis hyvin olla, et joudun sitten uusimaan tuon tentin joskus hamassa tulevaisuudessa jahka sitten kerkeän vauvan hoidolta.

Eilen oli jälleen perhevalmennusta, jossa tällä kertaa käytiin synnytystä tarkemmin läpi. Tässähän tarttis oikeasti vähän alkamaan miettiä sitäkin asiaa - mitä kivunlievitystä haluaa, ponnistusasentoja yms. Eiliseen asti oon miettiny ottavani epiduraalin + ilokaasua, jos se vain mulle sopii, mutta eilinen sai mut vähän miettimään uudestaan tota epiduraalia. En tiedä sit, että johtuiko se sen neuvolatädin jostain hieman kielteisestä asenteesta, mut se sai mut todella epäröimään epiduraalin ottoa. Oon muutenkin tosi piikkikammoinen ihminen, joten se epiduraalin ja tipan laitto vähän karmii. Mulla on siis todella karkailevat suonet, eikä verikokeen otto oo ikinä helppoa, joten tuo tippakin mietityttää. He eivät varmaan sais mulle laitettua ollenkaan sitä, kun verikokeen otossakin yleensä pari hoitajaa käy testaamassa noita mun suonia usein siinä onnistumatta. Siinä on käytetty kaikenmaailman siipineulat, lapsille soveltuvat neulat, kämmenselän päältä otettava näyte yms., mutta ei - se on ihan mahdoton projekti.

Mut tosiaan tohon epiduraaliin palaten. Sehän on hirveän yleinen kivunlievitysmuoto synnytyksessä ja kuulemma n. 60% synnyttäjistä ottaa sen, nykyään varmaan enemmänkin. Ei se siis sinänsä mikään huono juttu voi olla. Synnyttäneet naiset, jotka on sit päätyny ottamaan lopulta epiduraalin,  ovat kuvanneet sitä epiduraalin jälkeistä olotilaa kuin taivaaksi, kun ei tunne mitään kipuja. Kuulostaa houkuttelevalta. Asia mikä ei mua sitten taas houkuta on se, että en ehkä pysty kävelemään epiduraalin laiton jälkeen, saatan saada monen päivän kestävän älyttömän pääsäryn, ponnistustarve katoaa täysin (mikä ei varmaan oo hyvä sillon, ku tarttis oikeasti ponnistaa se vauva ulos) ja sit se saattaa lisäksi vaikuttaa imetyksen aloittamiseen negatiivisesti. Taisi siinä olla kyllä jotain muutakin, mutta nyt en vain muista.

Ähh, nyt on pää ihan sekaisin. Täytyy kyllä nyt vielä miettiä tarkemmin noita asioita. Nyt palaan vielä hetkeksi opiskelemaan.

rv 31+4

Jälleen kerran on päivät vierähtäny, enkä mä oo käyny taaskaan täällä päivittelemässä. Voi minua laiskuria. Noh, päivitetäänpäs nyt kerralla oikein kunnolla sitten.

Tiistaina meillä alkoi perhevalmennukset, jossa siis ensimmäistä lasta odottavat pariskunnat kokoontuvat. Tällä kertaa aiheena oli odotusaika ja synnytykseen valmistautuminen ja siinä samassa sitten esittäydyttiin toisillemme. Oltiin kyllä miekkoseni kanssa selkeästi nuorin pari siellä, vaikka ikäjutuista emme siellä kertoneetkaan. Noh, eipä tuota ikää sovi liikaa tuijotellakaan, hengenheimolaisiahan siinä silti ollaan ikäjakaumasta huolimatta. Mut pidettiin kyl kovin tosta tapaamisesta. Ennen synnytystä on siis neljä tapaamista ja vauvojen synnyttyä tapaamme samalla kokoonpanolla seitsemän kertaa. Tosi kiva juttu mun mielestä, että noita tapaamisia on siis myös synnytysten jälkeen - silloin varmaan vertaistuen saaminen on ehdottoman tärkeää.

Samaisena tiistaipäivänä mulla oli myös ihan järjettömän paljon harjoitussupistuksia. Maha kovettui vähän väliä ja pelkäsinkin, että nuo supistukset jäävät päälle. Vatsani oli myös mennyt tässä rytäkässä ihan sekaisin. Supisteli siis muutaman tunnin ajan ihan viiden minuutin välein ja sitten ne loppuivat kuin seinään. Otin yhden mammakaverin neuvosta Panadolin ja kävin kuumassa suihkussa, joten sekin saattoi sitten auttaa asiaan. Jos nuo supparit ei olis menny ohi, niin olisin kyllä ehdottomasti menny synnärille tsekkaamaan tilanteen. Ei tämä pikkumies vielä saa tulla maailmaan, vaikka häntä innokkaasti odotammekin <3

Keskiviikkopäivää tuli vietettyä serkkuni seurassa. Käytiin syömässä kiinalaista ja vähän kaupoissakin kierreltiin. Löysin vihdoin ja viimein mustat joustavat äitiysfarkut H&M:stä, jotka oli tosi hyvät päällä eikä ollut pahan hintaisetkaan (19,95€). Löysin myös yhden osan isyyspakkaukseen, jonka aion koota L:lle isänpäivälahjaksi. Tuon isyyspakkauksen sisällöstä voinkin postailla sitten ihan erikseen.

Nää pari viime päivää on menny kyl taas ihan rytinällä ja parin päivän päästä taas raskauviikotkin vaihtuu jälleen kerran. Vauveli on ollut taas äärimmäisen vilkas masussa, mikä ilmenee jatkuvana potkutteluna ja pönkäämisenä. Täytyy nyt vielä nauttia näistä masun liikkeistä, pian kun tuota kumpua ei enää olekaan. Varmasti tulen masuani ikävöimään, mutta kyllä mä mieluummin sen pikkuisen syliini haluan :) <3

Nyt mä tästä alankin suuntaamaan matkaani kohti Turun keskustaa. Mennään mun miehen kans lounaalle ja sitten käyn hoitamassa yhden työasian ja suuntaan siitä vielä Hulluille Päiville sekoamaan ;) eihän sitä tiedä, vaikka löytäis sieltä samalla jotain joululahjajuttuja...

Ihanaa viikonloppua kaikille! :) Me lähetään tänään Pohjanmaalle kotikonnuilleni pyörähtämään viikonlopuksi ja palaillaan maanantaiaamuna kuvioihin mukaan!

P.S. Mulla on ihan hirveät himot mandariineihin... Eilen kävin kaksi kertaa kaupassa hakemassa niitä, heh :)

rv 31+0

Huhheijaa - niin ne viikot vaan vierähtää! En oo tännekään kerinnyt taas muutamaan päivään kirjoittelemaan, kun tuntuu, et joku pitää mut kiireisenä. Eilen käytiin miekkosen kans Turun ruoka- ja viinimessuilla kiertämässä ja sen jälkeen sit olikin sukulaiskierros. Oli kiva esitellä tätä jälleen pyöristynyttä masuani. Saatiin myös kuulla muutama päivä sitten, että mieheni puolen sukuun on tulossa huhtikuussa 2013 yksi vauva lisää, ihanaa! Odotamme innolla meidän pikkumiehelle siis leikkikaveria.

Mulla tosiaan on ollut vaivana nuo toistuvat virtsatietulehdukset ja siinähän pääsi taas käymään niin, että tuo viimekertainen tulehdus ei ollut poistunutkaan antibioottikuurilla. Nyt siis olen jälleen uudella antibioottikuurilla ja sen jälkeen jatkankin antibiootin syömistä estolääkityksenä raskauden loppuun asti. Tuo mun tulehdus oli nimittäin oikeastaan oireeton, mikä saattaa olla siis hyvin salakavala ja edetessään jopa vaarallinen. Voi siis käynnistää synnytyksen ennenaikaisesti jne. Toivottavasti tuo lääkitys nyt sitten tehoaisi, vaikka lääkkeitä en haluaisi turhaan syödäkään. Tässä tapauksessa ei kuitenkaan mulla ole muita vaihtoehtoja, ellen sitten halua sairastaa tietämättäni.

Nyt on tosiaan yöunetkin alkanu olemaan katkonaisempia ja öisin tuleekin herättyä entistä enemmän. Kenties kroppa valmistaa itseään tuleviin yöheräilyihin, joita pieni saa aikaiseksi. Ihan hyvä kyllä toisaalta nyt sitten vähän totuttaa itseään erilaiseen unirytmiin, sillä se kyllä tulee varmasti muuttumaan aika radikaalisti vauvan syntymän jälkeen. Mitenköhän mun tulee käymään, kun perus yöuneni vaihtelevat 9-12h välillä ;) noh, eiköhän siihen sitten totu!

Päivittelen joku päivä tänne taas masukuvia. :) Nyt siirrynkin tästä telkkarin ääreen seuraamaan dokumenttia teiniäidistä.

Neuvolakuulumisia

Tänään oli vuorossa neuvolakäynti ja kaikki vaikutti olevan ok jälleen. Tässä vähän tietoja käynnistä:

Raskausviikko: 30+1

Painonmuutos/viikko: +612g

Turvotus: +

RR: 122/78

U-prot./U.Gluk.: - - -

Kohdunpohjan korkeus: 28

Tarjonta: RT (raivotarjonta)

Sydämen syke: 135

Liikkeet: + +

Kaikki siis tuntuis olevan hyvin. Ainoo vaan, et toi painonnousu vois kyl mun puolesta vähän rauhottua. En kyllä ymmärrä, että miten lukemat nousee hurjalla tahdilla, vaikka en herkuttele mitenkään erityisen paljon ja käyn lenkeillä/teen lihaskuntoa kotona. Eiköhän se siitä kuitenkin sit rauhoitu jossain kohtaa ja kerkeäähän sitä vauvan synnyttyä sitten alkaa kuntoilemaan enemmän. Haluan nimittäin näyttää hyvältä häämekossa ensi kesänä ;)

Neuvolassa oli oman neukkutätini lisäksi myös turkkilainen terveydenhoitoalan vaihto-oppilas seuraamassa käyntiäni. Hän muun muassa yritti mitata sf-mittaa, mutta sai tulokseksi 22, mikä siis heitti aika pahasti. Todellinen lukema oli sitten 28,5. Turkissa ei raskaana olevilta naisilta mitata ollenkaan sf-mittaa, joten se selittääkin sen. Oli muuten tosi ystävällisen ja mukavan oloinen nainen, mittasi multa verenpaineet sun muut :) Oli kivaa vaihtelua neuvolakäyntiin, kun mukana oli eri kansalaisuuden omaava ihminen.

Tästä lähtien noita neuvolakäyntejä alkaakin sit olemaan kahden viikon välein, mikä passaa mulle paremmin kuin mainiosti. Mun mielestä on tosi kivaa käydä neuvolassa, sillä se tekee mun mielestä tästä raskaudesta entistä konkreettisemman. Ens viikolla alkaa nyt myös ne perhevalmennukset. Toivottavasti saadaan sieltä paljon irti uutta tietoa.

Aamulla pesin myös vauvan lakanoita, pehmoleluja ja harsoja. Seuraavaksi vuorossa onkin sitten vaatteet, joita onkin aikamoinen pino pestävää. On ihanaa touhata noiden vauvatavaroiden parissa ja samalla huomata, että saa itse myös jotain aikaiseksi.

rv 30+0

Hui! Nyt on siis 30+0 raskausviikkoa sitten saavutettu - mihin tää aika on oikein mennyt? Tuntuu toisaalta, että olisin ollu jo ikuisuuden raskaana, mutta silti tuo lukema kuullostaa ihan hurjalta! Seuraavan kerran kun kymppi napsahtaa, on jo siis laskettu aika saavutettu. Miten me ollaankin jo tässä vaiheessa? Enää ei siis olisi kuin seitsemän viikkoa siihen, että jos pikkuinen päättäisi syntyä 37+0, synnytystä ei pidettäis enää ennenaikaisena. Hurjaa! Tässä saatetaan siis olla alle kahden kuukauden päästä siis jo synnärillä pusertamassa. Ei voi ikinä tietää. Pitää alkaa varmaan pikkuhiljaa alkaa miettimään tota sairaalakassin sisältöäkin ja sit pikkuisen kotiintulovaatteita. Kirjoittelen niistä varmaankin sitten ihan erikseen.

Oli kyl todella kiva viikonloppu, sillä käytiin mun miehen kanssa mun vanhempien luona Pohjanmaalla. Äitini osti meidän pikkuselle kylpyöljyt, talkit sun muut voiteet, joten niistä ei tarvitse enää murehtia. Hän oli ostanut myös sitterin, vauvapeiton sekä pikkumiehen farkut. Tuo sitteri tulee kyl varmasti välillä tarpeeseen, jos meidän pikkuherra siinä vain viihtyy. Ei sitä oikein vessaankaan mennä käymään vauva sylissä, heh. Sain samalla reissulla myös talvitakin, jota ei kyllä ole ulkonäöllä pilattu, mutta ajaa asiansa vallan mainiosti - ei tätä mahaa nimittäin mahduteta mihinkään kauniisiin talvitakkeihin! En ole löytänyt mistään mulle sopivaa äitiystakkia, joten päädyin sitten vain tyytymään useampaa numeroa isompaan malliin.

Saatiin myös käyttöön äitini perintökehto, jonka hän on saanut omalta isoisältään (muistaakseni). On ihanaa nukuttaa pikkuista sitten siinä hänen ensimmäiset yöt. Ei olla siis heti aluksi laittamassa häntä pinnasänkyyn. Olis kyl ollu ihanaa laittaa pikkuinen nukkumaan äitiyspakkauslaatikkoon, mutta kun ei sitä päätetty sitten lopulta ottaa, niin jää sekin sitten testaamatta. Ehkä tuo kehto on kuitenkin kivempi, sillä siinä saa tuudittaa häntä suloisiin uniin keinuttamalla.

Päänuppikin tuntuu nyt olevan paremmassa jamassa, kun pääsi vähän kotiseuduille käymään. Oli ihanaa käydä Pyhävuoren luonnossa lenkkimaastoissa kävelyllä äiskän ja suloisen pomeranian-koiramme kanssa ja rentoutua. Tuo ulkona oleminen tekee kyllä todella hyvää itselle, sen oon kyl nyt huomannut. Jos sitä on vain kotona sisällä nyhjöttämässä, ei siin kyl oikein mielialakaan kohene. Täytyy kyl sitten vauvan synnyttyäkin käydä mahdollisimman paljon vaunuttelemassa, jos vain kelit sen sallii, eikä pakkasrajat kohoa pilviin.

Huomenna onkin sit aamusta vuorossa neuvola. Saa nähdä, kuinka paljon taas tuo vaaka näyttää siellä. Mulla on ollu ihan älytöntä turvotusta viikonlopun aikana ja vaa'an mukaan olisin kahdessa päivässä lihonnut 2 kiloa, mikä ei todellakaan pidä paikkaansa. On vain outoa katsella, kun tuo paino heittelee niin paljon. Ja nää painot oon katsonut aamupainosta, että en kyllä tajua. Toivottavasti tää turvotus sitten jossain kohtaa laskee. Kihlasormuskin on tullut siirrettyä kaulaketjuun, on meinaan aikamoiset nakit nää mun sormet nyt.

Millainen tuleva vauvamme on?

Tää on semmonen asia, mitä aina välillä on tullut mietittyä - millainen meidän vauva sitten on, kun hän syntyy? Millainen temperamentti hänellä on? Onko hän perinyt piirteensä minulta vai isältä vai onko hän täydellinen sekoitus meitä molempia? On mielenkiintoista odottaa, että millainen paketti sieltä onkaan meille muovautunut. Olisihan se aivan ihanaa, että pikkuinen perisi myös minulta jotain ulkonäöllisiä piirteitä. Meidän kohdalla mun mieheni omaa kuitenkin ne vahvemmat piirteet, joten on hyvin mahdollista, että pikkuinen poikamme muistuttaa hyvin paljon isäänsä. Tämä ei kuitenkaan mua haittaa yhtään, onhan tuota miestäni kiva katsella, heh :)

Ruumiinrakenteeltamme me molemmat ollaan hyvin samankaltaisia, vaikka mies ja nainen ollaankin. Ollaan kumpainenkin lyhyempiä (minä n. 159cm ja mieheni n. 169cm), joten tuskin meidän pojastakaan mitään hujoppia tulee. Tai eihän sitä koskaan tiedä, onhan nimittäin mun isän sekä mieheni äidin suvun puolella suht pitkiäkin ihmisiä. Omataan myös kumpainenkin suht jäntevät (tai minä omasin joskus) vartalot ja isot takapuolet, joten hämmästytään kyllä suuresti, jos meidän jälkeläisestä tulee pitkä ja hyvin hoikkavartaloinen. Mitään väliä sillä ei meille tietenkään ole, miltä hän näyttää, mutta näitä on vain kiva pohtia ja miettiä. Pääasia olisi se, että hän saisi olla terve ja onnellinen. :)

Sitä olen myös pohtinut, että onkohan vauvamme kuinka suuri syntyessään. Itse olin muistaakseni 50cm pitkä ja painoa löytyi 3700g verran, kun taas mieheni 3270g ja 49cm pitkä. Ei olla kumpikaan oltu siis mitään erityisen suurikokoisia vauvoja. Jää sitten nähtäväksi, onko meidän vaavi mitä kokoa syntyessään. Toivottavasti ei mikään jättivauva nyt tulisi! Syön kuitenkin sen verran paljon, että saa nähä nouseeko pikkuisellakin koko sitä mukaa.

rv 29+3

Viime yö oli kyl yhtä taistelua jälleen noiden nukkumisasentojen osalta, ei meinannu löytyä mitään asentoa, missä selkään ei olis särkeny! Lopulta päädyinkin sit valvomaan istuma-asennossa jonkin tovin, kun olin aikani siinä äheltänyt tyynyvuoren välissä hyvää nukkuma-asentoa löytämättä. Ihan uskomatonta kyllä tuo selkäkipu, se on kyl todella piinaavaa!

Eilen tosiaan ne virtsatietulehduksen oireet sitten jatkuikin ja voimistui entisestään, niin soitin sit terveyskeskukseen ja sieltä he sit määräsivät mulle e-reseptillä antibiootit. Pyysin tuota miekkostani hakemaan ne töiden jälkeen, kun en itse ollut siinä kunnossa, että olisin pystynyt lähteä itse niitä kävellen hakemaan. Tuo tulehdus on aiheuttanu mulle myös supistelua, niin ihan hyvä oli saada lopulta noi antibiootit hoitamaan tuon taudin pois. Ainoo miinus vaan on se, että nuo lääkkeet tekee olon pahoinvoivaks ja oksettaakin aina välillä. Viime yönäkin jouduin pyytämään L:n hakemaan mulle jääkaappikylmiä viinirypäleitä sekä vettä, oli niin ällö olo. Ihana tuo mieheni kyl on, kun hän kiltisti lähti niitä unenpöpperössä mulle noutamaan.

Tänään pikkuinen on tökkiny mua ihan ylipaljon tonne kohdunsuun ja virtsarakon alueelle, on kyl tuntunu tosi ilkeeltä! Melkein itku on parahtanu, kun kauhee sarjatulitus ollu päällä. En tiedä sitten nyrkkeileekö hän sitten siellä vai mitä, mutta potkuja ne ei kyllä ole, sillä niitä tunnen ihan ylhäällä navan yläpuolella ja kyljissä. Olis kyl mielenkiintoista päästä kurkkaamaan, miten päin hän siellä todella on ja mitä hän siellä touhuaa.

Tässä oliskin jännä linkki, miten tulevaisuudessa ehkä saattais pystyä tutkailemaan pikkuisen touhuja masussa: http://www.vau.fi/Meilla-on-lapsi/Tarvikkeet/Aideille-mahaikkuna/

rv 29+1

Voi jestas tuota eilistä päivää, meinas tällä mammalla lähteä järki. Oon kärsiny tän raskauden aikana useista virtsatietulehduksista ja mulla olikin siinä sit parin päivän aikana ollut tulehdukseen viittaavaa oireilua. Eilen aamulla olosta tuli entistä tukalampi ja olinkin 100% varma, että tulehdus on jälleen päällä. Siinä sit yritin soittaa terveyskeskukseen ja tuli siinä jonotettua linjoilla tunnin ajan, jolloin mullaki sit lopulta katkes pinna. Soitin siitä sit seuraavaks neuvolaan ja onneks  heil oli siinä sen verran aikaa, et sain mennä siellä käymään ja antaa näytteen. En ollu kerinny pidätteleen sen verta kauan aikaa sit vissiin, kun näytteestä ei käynyt ilmi muuta kuin se, että leukkarit olivat vähän plussalla - varsinaista tulehdusta ei siis ollut sen mukaan. Päädyin sitten viemään uuden näytteen terveyskeskukseen (heti kun mieheni saapui autonsa kanssa mua kyyditsemään) ilman mitään ajanvarauksia. Siinäkään näytteessä ei sit ollut kuulemma mitään? En siis yhtään ymmärrä. Ehkä käyn joku aamu viemässä sinne uuden näytteen ihan varmuuden vuoksi, tää olo meinaan viittais mun mielestä tulehdukseen, ainakin eilisen kirvelyn ja mahakivun perusteella. En sitten todellakaan tiedä. Ihmeellinen on raskaana olevan naisen keho.

Olin kyl eilen siis niin fyysisesti ja henkisesti loppu useiden puhelinsoittojen ja tunnin mittaisten jonotusten sekä pissanäytteiden kuskaamisen jäljiltä. Oli kyl niin semmoinen olo, että hitto vieköön, menis vaan tää päivä kokonaan ohitse. Välillä on kyllä niin nuutunut ja turhautunut olo, kun tulee oltua niin paljon yksin kotona tekemättä mitään eikä minnekään täältä oikeen pääsekään. Lenkkeilykin on jäänyt nyt oikeastaan kokonaan, kun paikkoja kolottaa niin kovin. Mahan viiltelyt on jotain ihan älytöntä särkyä, että ei paljoo liikkuminen siis huvita, vaikka hyväähän se tekisi kropalle sekä päänupille. Olis kyl niin ihanaa päästä lähtemään täältä kotoa välillä pois, olispa itselläkin auto käytettävissä. Eilenkin piti tavata vanhoja koulukavereita, mutta meni tuo hieman puihin tuon eilisen härdellin takia.

Huh. Nyt loppui angsti. Onhan mulla ollut tänään siis ihan mahtava päivä. Mun ihanista ihanin masuystävä tuli meille kylään. Hän on siis myös raskaana ja laskettu aikakin on vain muutamaa päivää edellä mun omaani - hyvin käsi kädessä ollaan siis kuljettu tämä raskaus kaikkine vaivoineen ja onnellisuuksineen. Molemmat ollaan myös ensi kesän morsiamia, joten on ihanaa, kun voi jakaa kaikkia tuntemuksiaan toisen samassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa. Hän, jos kuka siis ymmärtää näitä munkin oikkuiluja. :) tehtiin tän mun mammakaverin kanssa pizzaa ja lämpöisiä voileipiä ja hän oli tuonut karkkeja ja keksejä mukanaan - oli siis todellinen mättöpäivä, vaikkakin voileivät ja keksit jäivätkin koskemattomiksi. Ryystettiin molemmat ihan onnessamme kylmää rasvatonta maitoa, joka onkin ollut meidän molempien suurinta herkkua nyt raskausaikana. Oikeaa jumalten juomaa, sanoisin.

Hän toi mukanaan myös vauvanvaatteita, sillä hänellä on niitä ollut kuulemma ihan liikaa. Otinkin nyt lainaan ison kasan pienikokoisia vaatteita, joita mulla ei tähän asti oo oikein ollutkaan. Hän oli kutonut myös meidän pikkuselle villasukat, oli tosi suloiset ja ihanat. Arvostan kyllä äärettömästi kaikkea itse tehtyä. Harmi, että ite oon unohtanu tuon kutomisen jalon taidon. Vastavuoroisesti annoin hänelle vauvansukkia, närästyslääkettä ja Vauva-lehtiä luettavaksi. Heh.

Tuosta närästyksestä tulikin mieleeni, että se on loppunut nyt multa ihan täysin. Sain viime neuvolalääkärikäynnillä  reseptilääkkeen tuohon närästykseen ja kas kummaa, ei oo närästäny hetkeekään sen jälkeen, kun aloitin tuon kuurin! Tuo lääke on täysin turvallinen raskaana oleville, joten sitä ei tarvitse pelätä. On ollut kyllä niin ihanaa, kun ei ole tarvinnut kärsiä enää siitä kamalasta poltteesta 24/7.

rv 29+0

rv 28+6

Eilen oli ihan tosi mukava päivä, kun pääsin vähän pois täältä kotioloista. Tuli pyörähdettyä yhden ihanan ystävän ja lopulta myös oman miekkosen kanssa kaupoilla ja tulikin tehtyä muutamia ostoksia. Seppälästä ostin -30% klubialennuksella ihanan puuvillaisen neuloshaalarin pikkuiselle sekä Name It:n 8kpl harsopakkauksen. Turun Skanssiin oli avattu myös uus liike nimeltään Tiger, josta löytyy siis kaikenlaista tavaraa mausteista sisustustavaroihin. Sieltä tuli ostettua taas meidän tuleviin häihin vähän askarteluaineksia ja halvalla kyllä sain! Kannattaa siis vierailla, jos on vain mahdollista.

Tyytyväisin olin kuitenkin Aleksi 13:sta löytämiin talvisaappaisiin - maksoivat vain 29,95€ alennuksessa! Nahkaiset olisin toki halunnut, mutta rahatilanne ei nyt antanut niin paljon myöden meidän budjettiin, joten katsotaan ensi vuonna sitten uudestaan. Noi oli kuitenkin siis todella lämpöiset kiilakorkosaapikkaat, joissa tota korkoa on kuitenkin vain n. 4-5cm eli on ihan arkikäyttöön ja vaunutteluun sopivat siistit popot. Tuli ostettua sinne myös sellaiset lampaanvillaiset pohjalliset, joten ei luulis tulevan kovin kylmä kovillakaan pakkasilla ;) Nää oli myös helppo vetäistä jalkaan, mutta ainoana miinuksena se, että itse en tämän mahan takia ylety ottamaan niitä enää pois - siinä sai siis mies tehtävän itselleen.

Eilisiltana juhlittiin myös hyvän ystäväni ja tulevan kaasoni syntymäpäiväjuhlia. Muut siinä naukkailivat hieman olutta sun muuta mukavaa, mutta minähän toki sit pysyin limulinjalla, eikä haitannut kyllä yhtään. Pikkumieskin viihtyi hyvin ja hyppyytteli mahassa menemään musiikin soidessa. Huomasin, että ilman alkoholia voi oikeesti olla tosi kivaa ja näin mennään kyllä jatkossakin vauvan syntymän jälkeen.  Saa nähdä, otanko seuraavan kerran alkoholia vasta omissa polttareissa tai häissä - sitä en tiedä. :) Mutta eipä sillä ole mulle myös yhtään väliäkään, kun ei tuosta alkoholista yleensä mitään hyvää seuraakaan.

Tänään olis tarkoitus käydä sukuloimassa mieheni sukulaisten luona ja näyttämässä tätä kasvanutta palleromahaani - he ovat nähneet tämän viimeksi rv 19+6 aikaan, joten muutosta on tapahtunut kyllä huimasti - onhan tuosta jo 9 viikkoa aikaa! Taidankin tästä mennä laittautumaan.

Pikkuinen taas villinä heiluu masussa. Kyllä mä tätä pientä niin paljon jo rakastan. :)

rv 28+3 ja hankinnat

Tänään on tullut pyörähdettyä jälleen kirppareilla etsimässä, mitä kaikkea sitä löytäiskään pikkuiselle. Me ollaan aika paljon ostettu vaatteita ihan käytettynä, kun ei niitä vaatteita kauaa kerkeä käyttämäänkään - nuo pirpanat kasvavat niin nopeasti. Tarkoituksena oli kuitenkin etsiä 50/56 vaatteita, niitä kun meillä ei oikein ole ollut. Ei niitä tosin kyl paljoa viitsi myös ostaa, jos tää meidän möllykkä sattuu olemaan isompaa mallia syntyessään. Sillon voi jäädä pikkuvaatteiden käyttöikä hyvinkin lyhyeks. On se kuitenkin kiva olla muutamia ihan pikkusiakin vaatteita, niin ei toinen huku      heti vaatteisiinsa :)

Päädyttiin nyt sellaseen ratkaisuun, että jätetään äitiyspakkaus ottamatta. Meidän kohdalla ei kerittäis saamaan sitä uusinta 2012-2013 vuosien pakkausta, kun sen jakamista ei olla vielä aloitettu, eikä me sit haluta myöskään sitä vanhaa pakkausta. Sen vanhemman pakkauksen sisältöö löytyy mielin määrin kirppareilta ihan pilkkahintaan, niin mieluummin sit otetaan se äitiysavustus rahana ja ostetaan sillä sit meiltä puuttuvia asioita. Tokihan tuo pakkauksen arvo on paljon arvokkaampi, mitä se 140 euroa, mutta näin me nyt sitten päätettiin. Sen pakkauksen talvihaalari olis tänä talvena aivan liian iso ja seuraavana talvena se ei taas mahtuisi päälle. On siis muutamia syitä, miks ei sitä päädytty ottamaan. Harmittaa toki se, että en pääse hypistelemään niitä ihania pikkuvaatteita enkä saa laittaa meidän pikkusta äitiyspakkauksen laatikkoon nukkumaan. <3 Onneksi meillä on kuitenkin mun äidin perintökehto, jossa hän saa sitten koisata ihan ekat yönsä kotona. Laitoinkin tuohon alkuun vielä kuvaa meidän pinnasängystä, johon hän saa sitten kehdon jälkeen siirtyä. Siitä puuttuu vielä ne reunasuojukset sekä mobile. Mobile ollaan kyl löydetty, mutta ei olla vielä ostettu sitä, kun pitäis ensin keksiä, millä sen sais kiinnitettyä tohon pinnikseen. Siinä ei nimittäin oo sitä tankoa, mistä se kuuluis kiinnittää tohon. Pitäis siis itse kehitellä joku kyhäelmä, kun niitä telineitä ei kuulemma myydä erikseen.

Löysin tänään myös imetystyynyn, jota oon jo hetken aikaa katsellu. Ostin Doomoo Buddy -tyynyn, joka on siis tuommonen isompi imetystyyny. Hintaa tällä oli käytettynä 30 euroa, mikä ei oo mielestäni paha, sillä uutena ne maksaa n.80 euroa. Saanpahan nyt odotusajaksi myös kunnon unityynyn itelleni - tuon ympärille saa kunnolla kietoutua ja saa mahankin hyvin tuettua.

Meidän oma on myös tämän värinen.

Vaunut ollaan myös hankittu. Ne me päätettiin ostaa uutena. Päädyttiin ostamaan Concord Neo Mobility Set ihan siitä syystä, että oon päässyt testailemaan kyseisiä vaunuja kummipoikani kanssa. Serkkuni osti hänelle Concord Neot ja itse tykästyin ihan hurjasti niiden toiminnallisuuteen ja liikkuvuuteen - ihan älyttömän helpot käyttää ja kääntyy ympäri kuin unelma! Vaikka eturenkaat ovatkin erikoisen näköiset ja pienet, niillä pärjää vallan mainiosti myös lumikeleillä. Tuon setin mukana tuli myös Ion-turvakaukalo, jolla pärjätäänkin 13kg:n asti :) Tärkeintä turvakaukalossa meille olikin turvallisuus ja sellainen tämä onkin. Ainoa miinus tässä setissä oli kuitenkin se, että kunno tavarakoria ei ole, mutta se me korvataan tilavalla hoitolaukulla. Ei me kuitenkaan koko omaisuutta tuossa mukana kanneta ja suuremmat kauppareissut hoidetaan sitten erikseen.

Setti on muuten samanlainen, mutta tuo pehmeä kantokoppa meillä löytyy mustana.

Asioita, joita ollaan hankittu:

• imetystyyny
• vaunut ja turvakaukalo
• hoitopöytä
• pinnasänky patjoineen, peitteineen ja lakanoineen
• hoitopöytä, hoitoalusta + päälliset, säilytyskorit
• Emman ja Babybjörnin rintareput (haaveilen Manducasta)
• unipussi
• turvakaukalopussi
• talvihaalari
• läjäpäin vaatteita
• kaksi huppupyyhettä
• syöttötuoli
• harsoja
• muutama pehmolelu
• viltti
• makuupussi
• puhdistuspyyhkeitä
• liivinsuojuksia
• tutteja
• sitteri 
• kynsisakset
• kylpyöljy
• ensityyny

Asioita, joita pitäisi hankkia:

• kypärälakki + lämmin pipo
• lisää tutteja
• harja
• kylpyamme
• tuttipulloja
• tuttipidike
• rasvoja
• syöttötuolin pehmuste
• turvakaide
• lampaantalja
• kuola- ja ruokalappuja
• mobile
• leluja, leikkimatto
• villahaalari
• (rintapumppu)
• vaippoja
• nenänniistäjä
• itkuhälytin
• vaunulelu
• ruokailuvälineitä
• isompi hoitolaukku

 Kaikkea en tosiaan nyt muista, mutta muistuttakaa mua ihmeessä, jos listalta puuttuu jotain olennaista. :) Tän mamman pää alkaa oleen sen verran pyörällä nyt, että taidanpa mennä herkuttelemaan mun eilisillä leipomuksilla - tein nimittäin amerikkalaisia suklaamuffinseja, banaanimuffinseja ja sämpylöitä. Nam <3

rv 28+0

On taas vierähtäny hetki aikaa viime postauksesta, mutta on ollut sen verran kiireistä tässä, että en olis millään kyl kerinnyt kirjottelemaan. Oltiin mun miehen kanssa torstaina päiväristeilyllä ja olihan siel mukavaa mässäillä menemään buffetissa, mutta kyl siinä aikakin alkoi käydä pitkäksi. Pelikoneita tuli pelattua vähän turhankin ankarasti eli kiintiöt tuli kyl täyteen sen suhteen. Vauvakin tuntui pitävän laivailusta, sen verran taas riehui masussa.

Lauantai oli kyl ihan mahatava päivä mulle, sillä pääsin tapaamaan ison joukon odottajia. Nää odottajat ei ollu kyl ketä tahansa odottajia, vaan me ollaan luotu yhden foorumin pohjalta oma facebook-ryhmä, jossa me sitten kirjoitellaan kaikesta raskauteen liittyvästä kuin myös liittymättömästäkin. Meillä on ihan mahtavan tiivis porukka siellä ja on ollu ihanaa saada purkaa heille omia tuntemuksiaan raskaudesta. Joukossa on useamman lapsen äitejä kuin myös esikoista odottavia. Osaa meidän ryhmäläisistä on myös kohdannut äärimmäisen suuri suru, sillä he ovat joutuneet hyvästelemään pikkuisensa liian aikaisin. Ihan liian surullista. :(

Mutta tosiaan, tuohon tapaamiseen palatakseni. Oli tosi hauska nähä livenä näitä tyyppejä, joiden kanssa ollaan kirjoiteltu hyvinkin aktiivisesti internetissä. Juttu kyllä tuntui luistavan hyvinkin sujuvasti, ihan niin kuin olin arvellutkin - ei siis ollut paljonkaan hiljaisia hetkiä välillämme. Oli hienoa huomata, että sama avoimuus jatkui myös kasvotusten puhuttaessa. Tuntui ihan siltä, että olisin tuntenut nämä tyypit jo pidempään.

Tänään tosiaan poksahti taas uudet viikot käyntiin eli nyt seuraillaankin raskausviikon 29 tapahtumia. Laskettuun aikaan ei ole enää kuin 12 viikkoa ja synnytyskin alkaa tässä mietityttämään. Käytiin eilen miehen kanssa Turun messukeskuksessa Babyboom & Kidz -messuilla ja siellä sitten eksyin tietenkin jutskailemaan Varsinais-Suomen kätilöyhdistyksen tyyppien kanssa. Kyseiset kätilöt olivat TYKS:stä ja kyselinkin heiltä mielipiteitä muutamista mieltä painaneista asioista. TYKS:ssä ollut vuodeosaston remontti on onnekseni valmistumassa lähiaikoina ja marras-joulukuussa kyseinen remontti on varmasti ohitse eikä mun siis tarvitse pelätä joutuvani käytäväpaikoille, kuten jotkut ovat joutuneet tekemään rempan aikana. Myös apua on aina saatavilla, jos sitä vain osaa pyytää - apua he eivät siis tuputa, jos äiti ei sitä kysele. Tyhmiä kysymyksiä ei ole olemassakaan ja mielellään kertovat asiat moneen kertaan - häpeily on siis turha unohtaa.

rv 28+0

Neuvolakuulumisia

Käytiin tänään neuvolalääkärissä ja kaikki oli tosiaan ok. Laitetaanpas tänne vähän tietoja:

Raskausviikot: 27+2
Painonmuutos/viikko: +575g
RR: 111/70
U-Prot.: - - -
U-Gluk.: - - -
B-Hb: 126
Kohdunpohjan korkeus: 26
Sydämen syke: +142
Liikkeet: + +

Kohdunsuusta myös sen verran, että  oli kiinteä ja kiinni sekä 3cm pituinen eli myös oikein hyvä. Kyselin siinä myös näistä sormien puutumisista ja kipuiluista, mutta kuulemma ihan normaalia turvotuksen aiheuttamaa on eli ei syytä huoleen. Sain myös närästykseen ihan kunnon lääkkeet, kun ei nuo Renniet enää oikein iske. Otan siis yhden kapselin aamulla tyhjään mahaan sitä närästyslääkettä ja pitäis vaikuttaa koko päivän. Ainakin tämä päivä on tullu selvittyy ilman närästystä eli eiköhän sillä oo selkeästi positiivinen vaikutus.

Käytiin tosiaan eilen siellä Turun kaupungin järjestämässä Tietoa tuleville vanhemmille -iltamassa ja ei oikein ollut tällä kertaa meille kovin mielekästä kuunneltavaa. Ensimmäinen luento ravitsemuksesta oli mulle lähinnä itsestäänselvää tietoa, mutta ihan mielenkiintoinen varmasti niille, joilla ei ole ravitsemuspuolesta hirveästi tietoa. Seuraava luento koski vanhemmuutta, mutta siinä taas luennoitsijan argumentit meni yli hilseen - en siis saanut oikein mitään irti, oli liian hienoa sanastoa tälle naiselle. Mielessäni pyörii vain sana altruismi, jonka siis kuulin tuolla luennolla pariin otteeseen. Hmm. Taidanpas sivistää itseäni ja googlettaa.

Me päätettiin tuon miekkosen kanssa, et nyt repäistään ja lähdetään huomenna laivalle. Oltiin puhuttu kyl siitä jo hetken aikaa, että mennään, mutta tää viikko on ollu yhtä hullunmyllyä ja aika ei oo tuntunu riittävän. Päädyttiinkin sitten ihan Turku-Maarianhamina-Turku -risteilyyn eli ihan päiväreissu. Tarkoituksena oliskin siis ihan vain nauttia buffet -lounaasta, tax-freen tuoksuhyllyistä ja pelikoneilla pelailusta. Ihan kivaa kyllä mennä vielä jonnekin käymään ennen kuin beibi syntyy - vaikkakin sitten päiväksi laivalle. Ihan hyvää mulle kuitenkin tuulettaa tätä päätä jossain, kun muuten oon niin paljon kotosalla tämänhetkisen työttömyyden takia.

Mut joo, me painutaan tästä nyt pehkuihin, kun aamulla aikainen herätys. Jospa tämä pikkuherrakin rauhoittuis potkutteluiltaan ja antais äiskän nukahtaa ;)

Pelkoa

Katsoin tuossa juuri Sydänääniä -jakson Yle Areenalta ja täällä sitä istutaan silmät punaisina itkusta. Jaksossa syntynyt kaunis pieni tyttövauva kuoli 3,5kk ikäisenä, syynä kätkytkuolema. Voi niitä kyynelten määriä, mitä vuodatin, kun tuon tyttövauvan isä kantoi pientä arkkua käsivarsillaan. Aivan sanoinkuvaamattoman kamalaa ja surullista. Tämän tapauksen jälkeen aloin itse paijaamaan heti masuani ja pelko nousi itsellekin; entä jos näin kävisi omalla kohdalla? Miten tuosta voisi enää mitenkään selvitä? Tiedän sen, että murehtiminen ei auta, mutta nyt kun itse olen tulossa äidiksi, auttamattakin tulee mietittyä kaikkea. Voi kunpa tämä meidän pieni aarteemme saisi suojelusenkeleitä ympärilleen ja hän saisi olla se, joka saattelee meidät vanhemmat haudan lepoon. Kenenkään vanhemman ei kuuluisi joutua hautaamaan omaa lastaan, se ei vain mene mitenkään oikein päin. Valitettavasti näin kuitenkin käy aina välillä, vaikka epäoikeudenmukaistahan se on.

Huh. Ehkä yritän nyt vähän piristää itseäni ajattelemalla jotain muuta. Poden heti huonoa omaatuntoa, jos oloni on murheellinen tai stressaantunut - en haluaisi millään, että olotilani vaikuttaisi pienokaiseen millään tavalla. Yritänkin siis samantien piristää itseäni jollain, jotta saisin hymyn huulilleni takaisin. Usein sen hyvän mielen palauttaa pienten vaatteiden hypistely tai oman masun katselu silloin, kun pieni siellä touhuaa omiaan. En tiedä nyt mitään sen suloisempaa kuin ne potkut ja möyrimiset, mitä meidän vaavimme itse aiheuttaa <3 Tänäkin aamuna sängyllä makoillessamme laitoin L:n käden masulleni ja hän tunsi, kuinka pikkumies laittoi parastaan ja potki kunnon monotuksia. Sen kyllä huomaa, että hänen voimansa on kyl vahvistuneet, kun iskutkin tuntuu entistä voimakkaampina. Potkut tuntuu myös hyvin ylhäällä, joten voisin uskoa, että pikkuisemme on saattanut jo kääntyä raivotarjontaan. Eiköhän se kuitenkin selviä huomisella lääkärineuvolakäynnillä.

Mulla on muutamia asioita, joita meinaan kysäistä lekurilta huomenna. Yksi asia, mikä mua erityisesti on vaivannut, on sormien nivelten särky ja puutuneisuus. Välillä haarukkaa pideltäessä alkaa sormiin sattumaan niin kovin, että en jaksa kannatella enää sitä kädessäni. Käsistäni tuntuu tällöin katoavan myös voimat, enkä jaksa nostaa mitään kevyttäkään asiaa hetkeen. Aion myös kertoa selästäni, joka on NIIIN älyttömän kipeä välillä, että itkuhan siinä pääsee. Oon yrittäny käyttää serkulta lainaamaani Anita belt-tukivyötä, mutta sekään ei tunnu auttavan. Mietinkin, jos sitä kokeilis lämmittää kauratyynyä ja laittais sitä hetkeksi alaselälle. Harmi, kun tuota selkää ei käsittääkseni saa oikein hieroakaan nyt raskauden aikana. Korjatkaa, jos olen väärässä.

Me aiotaan tuon L:n kanssa osallistua tänään Turussa järjestettävään Tietoa tuleville vanhemmille -iltamaan, jossa tänään on aiheena raskaus- ja imetysajan ravitsemus sekä vanhemmaksi syntyminen; mitä lapsi tarvitsee vanhemmiltaan? Näitä ilmaisia luentoja järjestetään neljä kertaa ja ihan mielellään menen kyllä kuuntelemaan näitä juttuja. Saahan siellä myös samalla tavata muita masuilijoita, mikä on myös kivaa. :)

rv 27+0 ja loppukolmannes starttaa

Tänään on nyt jänskä päivä, kun viimeinen kolmannes lähti käyntiin oikein rytinällä. Vaikea jotenkin uskoa, että nyt ollaan siis jo tässä vaiheessa. Vielä muutama viikko sitten ajattelin, että kuluispa tää aika nyt vaan nopeempaa, mut tänään iski melkein pakokauhu, että pianhan tässä lähetään jo synnyttämään!

Tää päivä on menny taas niin nopeesti, ku oon pitäny itteni kiireisenä siivoamisen, pizzanteon ja pyykkäämisen parissa. Ehkäpä siis päivittelenkin huomenna paremmin näitä kuulumisia. Siirrynkin tästä vielä hetkeksi Suomen huippumalli haussa -ohjelman pariin ja siitä sitten tuon miekkosen kanssa saunomaan.

rv 26+4, väsyttääää....

Täs on nyt ollu muutaman päivän taukoa kirjoittamisesta, kun oon ollut aikamoisesti väsynyt eikä oo jaksanu kirjotella tänne mitää ihmeellistä. Oon ollu kaksi päivää luokanopettajan sijaisena yhdessä koulussa ja se on vähä imeny musta mehuja pois selkeästi. Nää oli siis kakkosluokkalaisia naperoita, joten ihan hellyyttäviä kyllä olivat, vaikka muutaman kanssa hermot meinas kyllä kärvähtää. Sain kyllä pidettyä yllättävän hyvin luokan kurissa, vaikka varmasti olin hieman hämmentävän näköinen mahani kanssa. Lapset hämmästelivät mahaani silmät suurina ekana päivänä, mutta toisena päivänä uskalsivat tulla jo halaamaan :) Kyselivät jo kovaa perääni, että milloin tulen uudestaan opeksi. Lokakuussa ainakin yritän mennä tekemään vielä yhden kahden päivän sijaisuuden, joten silloin sitten seuraavan kerran. Saatan olla jo aika jättipallo siihen aikaan, joten saa nähdä miten mä sinne luokkaan lyllerrän :)

Tuolla koulumaailmassa kyllä huomaa selkeästi sen, kuinka erilaisia lapset onkaan. Toiset ovat hyvinkin rauhallisia ja tunnollisia, kun taas toisista lapsista huomaa, että heillä ei ole minkäänlaista kunnioitusta aikuisia kohtaan. Itseäni alkoi mietityttää kovasti näiden päivien jälkeen oman lapsen kasvatus - kuinka hankalaa siitä voi tullakaan. Sitä on tullu ajateltua monesti muita vanhempia katsoessa, että noin en sitten ainakaan tee oman lapseni kohdalla, mutta entä sitten, kun se tilanne tulee itselle todella eteen - sortuuko sitä lopulta kuitenkin samoihin juttuihin kuin nämä muut vanhemmat ovat toimineet. Helppohan se on nyt etukäteen sanoa yhtä sun toista, mutta sitten tosipaikan tullen sitä voi itse toimia täysin omia aiempia periaatteita vastaan. Eihän sitä voi tietää. Lapsuuteni neuvolatäti näki minut eilen kaupassa (olen siis kotikonnuillani tällä hetkellä) ja sanoikin minulle onnittelujen jälkeen, että "Muista kasvattaa lastasi rakkaudella". Eiköhän se tuossa olekin sitten jo tiivistettynä, miten tullaan mieheni kanssa toimimaan. Vedetään siis yhtä köyttä loppuun asti omista mahdollisista näkemyseroista huolimatta ja rakastetaan lastamme asettamalla rajoja.

Masuasukki on tässä vetänyt semmostakin rallia jälleen tuolla masun puolella, potkuja satelee yllättävän ylös, joten kyllä se sf-mitta (kohdunpohjamittaus) aika ylhäällä jo huitelee. Ensi tiistaina onkin neuvolalääkäri, joten eiköhän se siellä sitten taas selviä. Toivottavasti ei liikuta yläkäyrien tuntumassa, sillä mua alkaa pikkuhiljaa jo pelottamaan jättimahat ja jättivauvat...Mut joo, pääasia on, että pikkuinen on terve ja voi siellä hyvin. :)

Voi hitsi vieköön, ku tää mun selkäkin särkee ihan koko ajan. Pitäis varmaan käyttää serkulta lainaan saamaani tukivyötä, mut jotenkin se aina sit vaan unohtuu. Luulen kyllä, että tulee aika tuskainen loppuraskaus tän selän suhteen, kun masu se vaan kasvaa kasvamistaan ja painotaakka sen kuin lisääntyy. Raskaana oleville naisille pitäis kehitellä joku tukilasta tai -teline, johon ne vois aina asettua :D Selän suoristaminen tuntuu aina välillä meinaan auttavan, mutta kun ei sitäkään kauaa jaksa suoristella.

Mut joo, jos sitä menis TAAS syömään. Loputon nälkä vaivaa koko ajan :D

rv 26+0 ja kehon muutokset

Nyt on taas yksi vierähtänyt käyntiin eli 27. viikko lähti rullaamaan. On aina jännää lukea joka viikon kehitysvaiheista ja kokoarvioista eri raskaussivustoilta, tekee paljon jännittävämmäksi tän oman odotuksen, kun tietää miten se pieni siellä juuri nyt on kehittymässä.

http://www.vau.fi/raskaus/Raskausviikot/Viikko-27/

Kuten otsikkoni antoi vähän jo ymmärtää, niin ajattelin nyt kirjoitella tähän vähän kehon muutoksista, mitä tää raskaus on saanut aikaan. Asia, mikä on sanomattakin selvää on se, että paino on päässyt nousemaan jo hyvin reippaasti - tähän mennessä puntarin lukemat näyttää n. 63kg, eli n. 9 kg on paino päässyt nousemaan tämän raskauden aikana. Alkuraskaudessa paino ei noussut oikeastaan yhtään, ihan vain 1-2kg, josta suurin osa on varmasti pelkkää turvotusta. Neuvolatätini sanoi minulle heti ekalla äitiysneuvolakäynnillä, että kohdallani paino saisi nousta n. 15 kg, sen yli ei saisi mielellään mennä. Nyt kuitenkin näyttää vähän siltä, että tuo 15 kilon rajapyykki tullaan rikkomaan aika helposti, onhan tässä vielä 14 raskausviikkoa jäljellä. Toki suurimmat painonnousuviikot ovat osaltani jo pian takana päin (ainakin kuulopuheiden perusteella), joten saa sitten nähdä, millä tahdilla tämä paino tästä vielä kapuaa. Toivottavasti en mene rikkomaan uusia painokymmenysluokkia, mutta en siitä haluaisi ottaa itselleni turhaa stressiäkään - harvoinhan sitä raskaana ollaan. Stressi ei myöskään tee pikkuiselle hyvää, joten ehkä yritän unohtaa liian tarkat kalorinlaskennat kuitenkin tässä kohtaa - syöminen on liian ihanaa!

Alkuraskaudessa muistan sen, kuinka hiukset tuntui rasvoittuvan jo päivässä, mutta nyt asiat on kuitenkin jo muuttunu. Tänä päivänä hiuksia ei tarvitse pestä läheskään yhtä paljon kuin ennen, ne pysyy siis huomattavasti tuuheampina ja puhtaamman tuntuisina mitä ennen raskautta. Kiilto on myös palannut jo hiuksiin, mikä oli taas alkuraskaudessa kadoksissa.

Ihoani olen myös ihmetellyt suuresti. Luulin aluksi, että raskaus saa ihoni kukkimaan näppyjä, mutta toisin on käynyt, sillä ihostani on tullut melkein parempi, mitä koskaan ennen. Tuntuu, että ihossani on oikea raskauden hehku, jos sen näin voi sanoa. Vaikka ihoni on hyvässä kunnossa, olen silti kuin kalkkilaivan kapteeni vaalean hipiäni kanssa - en ole ottanut kertaakaan aurinkoa koko kesän aikana. Mua vaan ei oo napannu istua kuumassa auringossa paahtamassa itseäni tän mahan kanssa, vois olla liian tukalaa mulle. Oonkin siis viettäny mielelläni tän kesän varjojen alla, kun muut on kärvistelly auringossa rusketusraitoja toivoen.

Yks asia, mikä mua hieman jo nolostuttaakin on mun mahan karvaisuus. Mun mahasta on tullu ihan järkyttävän karvainen - tää on siis täynnä tämmöstä vaaleaa haituvakarvaa, jotka on koko ajan pystyssä. Mun navan ympärille on taas kasvanu tummempia pitkiä karvoja, mitkä on myös tosi ällöttäviä. Mun mieskin aina naureskelee mun masukarvoille ja sanoo, että näytän pyöreän masuni ja levinneen napani kanssa joltain kuuskymppiseltä kaljamahaiselta mieheltä. Tosi kiva. Oon siis varmasti tosi puoleensavetävän näköinen L:n (mieheni) silmissä. Niin ja siis tähän napaan palaten, mulla oli aiemmin napakoru, mutta otin sen rv 12 paikkeilla pois, kun se ei vaan mun mielestä sopinut mulle enää. Nyt se napakorun reikä on venynyt ihan yli kauheen näköiseksi ja on ihan punainen ja kiiltävä viiru. Hyi. Voisinkin joku kerta hauskuuttaa teitä ja laittaa ehkä jopa kuvan tänne siitä.

Sitä mä oon kyl suuresti ihmetellyt, et miks mun tissit ei oo kasvanu siis oikeesti yhtään. Nää on samat pienet tissit, mitkä oli ennen raskauttakin. Olisin voinu kyl uskoo, et kyl nää viimeistään nyt lähtee kasvamaan, kun painoakin tulee ja hormoonit hyrrää, mutta ei. Muutoksia niissä oon kyl kuitenkin huomannu siinä, et nyt mulla on alkanu tulee pieniä määriä maitoa. Siis se määrä on ihan vain jotain pari tippaa, mut kuitenkin, näin tapahtuu joskus useasti päivässä. Öisin se on kuitenkin pahinta, aina aamulla herätessä on yöpaidan etumus läiskillä, heh..

Hmm, onkohan mulla jotain muita muutoksia tullut. Noh, raskausarvista sen verran, et niitä mulla ei vielä oo tullu, muuta kuin lantiolle pikkuhousujen rajalle kaks vaaleaa viirua. Ne ei siis näy kyl minnekään, et ei ne mua haittaa. Oon aika ahkerasti rasvaillu mahaa Biothermin Biovergetures-rasvalla, jonka pitäis ehkäistä ja korjata raskausarpia. Oon myös välillä laittanu apteekista saatavaa Ceridalin öljyä masulle, se jättää muutenkin ihosta tosi kivan tuntusen, ei yhtään öljyisen siltikään. Toivotaan siis, että pahemmilta seepraraidoilta siis vältytään.

Nojoo, nyt ei enää tuu mieleen mitään sen suurempaa. Selkä on nyt niin kipeä, että pakko mennä makoilemaan taas hetkeksi. Pikkuinen viihdyttää mua taas potkimalla ja tärisyttämällä mahaa - on se niin ihanaa katseltavaa :) Ei siis haittaa yhtään tuo makoilu, kun on viihdyttäjäkin omasta takaa!

TJ 100

Tämä on nyt ihan pikapostaus, mutta pakko silti päivittää: tänään tosiaan on jäljellä 100 päivää laskettuun aikaan. Eiköhän nämä päivät tästä kulu varsin nopeasti, vaikka eilen mulla olikin viimeinen työpäivä.

Oon just mun vanhempien luona kyläilemässä, kun tuolla miehelläkin alkoi jo kauan odotetut "kesälomat". Käytiin tuossa justiin ulkosaunassa löylyttelemässä ja voin kyl sanoo, että tää meidän pikkumies on kyllä saunonu jo aika monta kertaa. Ollaan aikamoisia saunojia, joten pikkuinen on saanut totutella tähän tapaan jo masussani. Kyllä se siellä masussa potkutteli menemään löylyissä :)

Masuvideo

Masun tärähtelyä, kun pikkuinen riehuu aamulla klo 10.00.

rv 25+4 ja nukkumisasennot

Aamu lähti taas mukavasti käyntiin klo 06.00, kun pikkumies päätti masussa, että enää ei saa äiti nukkua. Kauhea potkiminen alkoi hetki, kun mieheni herätyskello herätteli häntä töihin. En tiedä sitten, että oliko poju potkutellut menemään jo hetken aikaa, itse kun en vielä ole heräillyt koviin töytäisyihin. Yöllä joutuu kuitenkin heräämään, jos haluaa vaihtaa nukkumisasentoa, mikä alkaa olemaan varsinainen projekti jo tässä vaiheessa raskautta ainakin mulle. Saa nähä mitä se on sitten kymmenen viikon kuluttua, huh! Selkä on niin kipeä jo nyt, että kyljeltä toiselle puolelle vaihtaminen teettää välillä kovaa tuskaa. Jalan väliin tulee laittaa aina tyyny ja masun alle toinen mahaa tukemaan. Mä oonkin vienyt meidän sängystä viidestä tyynystä neljä, ihan hyvä saalis siis :)

Odotan kyllä innolla sitä aikaa, että saan nukkua mahallani jälleen kerran, viime kerrasta onkin pian puoli vuotta jo aikaa. Luovuin siis mahalla nukkumisesta saman tien, kun sain tietää raskaudesta - se ei vaan tuntunut enää hyvältä kaiken sen turvotuksen takia, mikä nousi mulle hyvin nopeasti. Selällä nukkuminen ei tunnu myöskään hyvältä, kun tuntuu, että happi ei oikein pääse kulkemaan. Oon myös kuullut, että sitä ei hirveästi suositellakaan enää näillä raskausviikoilla. Ei siis paljon vaihtoehtoja ole jäljellä. Onneksi olen kuitenkin sen verran hyväuninen, että öisin tulee kuitenkin nukuttua asennosta huolimatta.

Tämä meidän viikari on kyllä niin vilpertti tuolla masussa, vähän väliä tunnen, kuinka käsi/jalka työntyy vatsanahkaa vasten ja sitten tuleekin monotussarja - milloin minnekin suuntaan. On kyllä niin sanoinkuvaamattoman ihanaa tuntea noita liikkeitä, kun tietää, että siellähän se oma pieni jälkeläinen ilmoittelee oloistaan. Vaikka nuo liikkeet välillä saattaa tuntuakin oudoilta ja hieman epämukaviltakin, en vaihtaisi näitä tuntemuksia mihinkään. On se sen verran ainutlaatuista olla kokemassa tällaista.

Nytkin on semmoinen show päällä, että voisinpa videokuvata teidänkin iloksenne tänne mahan möyrintää - pääsette tekin seuraamaan tämän pikkumiehen puuhasteluja.

rv 25+3

Tänään se sitten tapahtui ensimmäisen kerran - mulle tarjottiin bussissa istumapaikkaa! Ahtauduin täpötäyteen bussiin ja siinä sitten n. 40-50-vuotiaat naiset vain myhäilivät tyytyväisinä istuimillaan, vaikka huomasivat mun raskausmahan ihan selkeästi. Seisoskelin siinä sitten kaiteeseen nojaten heidän naamojensa edessä maha pullistellen. Seuraavalla pysäkillä bussiin tuli lisää ihmisiä ja jouduin vaihtamaan seisomapaikkaani, kunnes yksi nuori nainen tajusi esittää tuon maagisen kysymyksen, jota olin jo odottanut: "Haluatko istua tähän paikalleni?". En tiedä sitten, että mikä muhun meni, kun menin möläyttämään, että "Ei mun tarvii, kiitos vain." Höh, olisinhan mä mielelläni istunut, kun toi tasapainottelu ei oo niin helppoa enää. Joku mun pään sisällä vain napsahti ja ajattelin kuin miehet "minähän en apua kaipaa"-tyyliin... No mutta, oli kiva huomata, että joku edes arvostaa meitä möhömahoja. Itse ainakin kuulun tähän porukkaan, joka on aina tarjoamassa istumapaikkaa vanhuksille, jos vain siihen kykenen. Mitään en melkein inhoakaan enempää bussimatkustajissa kuin niitä, jotka istuvat käytävän puoleisella istuimella, eivätkä tajua  nostaa takalistoaan ja siirtyä sivummaiselle istuimelle bussin ruuhkautuessa. Niitä voisin mennä kumauttamaan käsilaukulla takaraivoon. Näiden hormonien takia voisin jopa tehdä sen........tai ehkä en. Saan pian pahoinpitelysyytteen, heh.

Mutta joo. Tää päivä on muuten menny tosi mukavissa merkeissä. Tapasin tänään mun yhden mammakaverin, jolla on laskettu aika muutamaa päivää aiemmin kuin mulla, mennään siis hyvin käsi kädessä näissä raskauksissa. Hän siis odottaa myös poikaa - ihanaa ;) Mentiin siinä sitten lounaalle yhteen turkulaiseen lounasravintolaan nimeltä Julinia, oli muuten tosi hyvää ruokaa! Siellä sitten mössötettiin menemään sapuskaa yli 1,5h ajan, eli kiirettä ei todellakaan pidetty. Voi hyvä luoja, kun oltiin molemmat täynnä ton keikan jälkeen - mehän santsattiin meinaan koko rahan edestä! Siinä sitten mahat pinkeinä nauraa höhötimme kaiken maailman raskausjutuille, mahtoivat varmaan muut ruokailijat ihmetellä meidän juttuja.

Siinä lounastelun jälkeen mentiin tekemään nopea kauppakierros Turun keskustaan, tuli siinä löydettyä Lindexin alelaarista ihana merimiesasu pikkuiselle ensi kesäksi. Olin ostanut kyseisen asun viime vuonna omalle kummipojalleni, joten ihmettelinkin, että miten noita saattoi olla vielä myynnissä. Halpaan hintaan kyllä lähti, joten eihän sitä voinut jättää sinne rekkiin heilumaan. Saadaan sitten pukea meidän pikkumies ensi kesänä seiloriksi :)  Samalla tuli ostettua myös uutta Garnierin BB-voidetta, jota hehkutetaan nyt niin kovin. Pikkuisen synnyttyä ei tuu varmasti kauheasti meikkailtua, joten helpot kauneudenhoitotuotteet tulee oleen kyl avainsana talven ja ensi kevään ehostuksessa. Vähän vain suojakertoimia sisältävää BB-voidetta nassuun ja ripsaria - mammalook on valmis. Toivottavasti sitä kuitenkin joskus jaksaa itseään laittaa kuntoon, en halua täysin nuukahtaa äidiksikään tultuani, vaikka kiirettähän siinä varmasti pitää pikkuisen kanssa.

Rakenneultrakuvia

Meidän vaavi tervehtii

Arvaatko sukupuolen?

En oo tosiaan täällä maininnutkaan meidän vauvan sukupuolta, mutta tuosta kuvastahan se näkyy hyvin selkeästi - POIKA on siis tulossa! <3 Oli melkoinen yllätys mulle, sillä mulla oli niin tyttöolo koko alkuraskauden ajan. Sukupuolella ei oo ollut kuitenkaan meille kummallekaan väliä, kunhan vain saataisiin vauva terveenä meille syliin asti. Haaveissa on kuitenkin saada pojan lisäksi myös tyttö jonain päivänä, jää sitten nähtäväksi, tuleeko näin käymään.

rv 25+2

Meidän pikkuinen on ollut nyt eilen ja tänään ihan älyttömän vilkkaalla tuulella. Heti aamulla herätessäni huomasin, kuinka saan iskuja tuonne virtsarakon seutuville - pakkohan siinä oli sit nousta ja mennä vessaan. Muutenkin on ollut kaverilla kova touhu päällä, potkuja tuntuu milloin missäkin, hän siis siellä kierii kovin ympyrää vielä kun mahtuu helposti. Täytyisi varmaan videokuvata joku kerta tuota vatsanahkaa, kun pikkuinen möyrii siellä alla. On se vaan niin suloista katsottavaa, vaikka joitakin se ehkä saattaa myös hirvittääkin. Voisin vaan makoilla päivät pitkät ja katsella, kuinka meidän muru muistuttaa olemassaolostaan äkkinäisillä töytäisyillä :) Eilen laitoin puhelimen masun päälle ja eiköhän saman tien tullut potku siihen kohtaan niin, että kännykkä vain heilui.

Välillä aina tulee ihmeteltyä, että miten se varhaisultrassa nähty 2,4mm sikiökaiku on jo tuollainen 800 grammaa painava pikkuinen minivauva, joka pystyy kuulemaan ja aistimaan valoa. En millään kuitenkaan malttaisi odottaa, että tämä aika vain nyt kuluisi ja saisi tuon tuhisijan syliin. Vaikka aika on kulunut nopeasti ja kuluu nytkin, on vain niin malttamaton olo.

Masun kasvattelua

rv 10+2

rv 11+1

rv 12+3

rv 13+3

rv 16+1

rv 20+0

rv 21+2

rv 23+0

rv 25+0

rv 25+1

Nyt mun mielihaluissa on tapahtunut positiivinen parannus - himoan nimittäin äärettömästi appelsiineja! Tähän asti on tehnyt mieli jätskiä yms, mutta nyt ne on jo alkanu vähän ällöttämään. Mulla ei oo tän raskauden aikana ollu varsinaisesti mitään ehdottomia mielitekoja, mut nyt totisesti huomaan, että noita appelsiineja voisin mussutella päivät pitkät. En kyllä valita tästä yhtään. On sitä painoa meinaan päässy jo kertymään ihan riittämiin, pian nimittäin rikkoutuu +9kg. Neuvolatätini sanoi heti ekoilla käynneillä, että yritetään pysytellä mun kohdalla siinä alle +15kg:ssä, niin ei pääse tulemaan liikaa niitä liikakiloja. En haluais tosiaankaan stressailla noista painoasioista nyt tän raskauden aikana, kun muutenkin tuntuu, että pitää jo valmiiks miettiä niin montaa asiaa ja sitä, että mitä saat syödä yms. Ainoa vain, että ensi vuonna kesäkuussa 2013 on meidän omat häät enkä haluaisi taistella raskauskilojen kanssa kovin kauaa kevään mittaan. Noh, eiköhän siitäkin sitten selvitä.

Tänään aloin oikein laskemaan, että kuinka paljon sitä aikaa onkaan enää siihen laskettuun aikaan - sitähän ei ole enää jäljellä kuin 14 viikkoa ja 5 päivää! Jestas! Muistan vielä ne ekan kolmanneksen raskausviikot, kun kaihoistasi kadehdin niitä, jotka olivat ylittäneet tuon maagisen 12 rv:n rajapyykin, itse huitelin silloin jossain 6 rv:llä... Nyt tuntuu kuitenkin, että tuosta ajasta on jo niin kauan aikaa. Käy jotenkin salaa sääliksi niitä, jotka ovat tällä hetkellä siellä ekalla kolmanneksella kärvistelemässä sitä, kuinka aika voisi kulua nopeammin ja pahimmat riskiviikot voisivat olla ohitse. Itse ainakin muistan ne tunteet, kun odotti ajan kuluvan nopeammin - päiviä tuli laskettua hyvin tarkkaan ja viikkojen vaihtumiset toisiin oli huippuhetkiä.

Noh, eipä nuo riskiviikot siihen 12 raskausviikkoon pääty. Tämä on tullut valitettavasti todettua meidän yhdessä facebook-ryhmässä, jossa on joukko joulukuisten vauveleiden odottajia. Kaksi äitiä meistä ovat joutuneet hyvästelemään jo pikkuisensa, vaikka heidän olisi kuulunut saada ne pienet nyytit syliinsä vasta loppuvuodesta. On ollut todella rankkaa seurata sivusta - vaikkakin internetin välityksellä - heidän suruaan ja suurista suurimpia menetyksiään. Mikään ei ole siis itsestäänselvää raskauden puolivälinkään jälkeen. Täytyy vain toivoa, että kaikki menisi hyvin. En vain voi itse millään kuvitella heidän suruaan ja sitä raskasta taakkaa, jota he joutuvat kantamaan mukanaan. Toki ainahan ajan sanotaan parantavan haavat, mutta mikään ei korvaa sitä suurta ikävää, jota he tulevat varmasti tuntemaan.

Levätkää rauhassa pikkuiset ihmeet <3

rv 25+0

Tässä tämän päivän masukuvaa rv 25+0. Kyllä se pömppö vaan päivä päivältä kasvaa :)

Alkulöpinää

Heipä hei vain!

Tässä olen aikani jahkaillut, että pitäisikös sitä alkaa kirjoittamaan blogia - tuntuu, että ilman ylös kirjoittamista mitään ei tunnu muistavan. Haluankin siis muistaa juuri nämä tunteet, mitä olen läpikäymässä juuri nyt, kun odotan ensimmäistä lastani. Näihin tunteisiin en pääse koskaan enää käsiksi, onhan se erilaista varmasti seuraavissa raskauksissa. Haluan, että pystyn itse joskus palaamaan näihin tunnelmiin, mitä olen fiilistellyt juuri nyt.

Mutta joo, asiaan.

Olen siis 21-vuotias nuori nainen ja asustelen rivitalokolmiossa ihanista ihanimman mieheni kanssa. Yhteistä historiaa meiltä löytyy joulukuusta 2008 lähtien, joten joulukuussa meillä vietelläänkin 4-vuotispäivää - hyvin samoihin aikoihin siis, kun pikkuisemme on meille tulossa. Kihlauduimme 7.7.2012 hyvin suloisissa merkeissä ja häitämme juhlitaankin jo ensi kesänä.

Mutta nyt itse tärkeimpään asiaan - meidän pienokaiseemme. Olemme aina olleet kumpainenkin hyvin lapsirakkaita ihmisiä ja suureksi onneksemme, meistä on tulossa vanhemmat <3 Tämä onnellinen perhetapahtuma on laskettu tapahtuvan 10.12.2012, jääpi sitten nähtäväksi, milloin pikkuinen päättää putkahtaa ulos. Vauvan hankkimisesta olemme puhuneet vakavissamme viime vuoden kesästä 2011 lähtien, mutta vauvatouhut ajateltiin jättää suosiolla kuitenkin vuodelle 2013. Näin ei kuitenkaan käynyt - ennen kuin olimme alkaneet edes yrittää vauvatouhuja, oli meidän esikoisvaavimme jo päättänyt aikeistaan tulla - jo vuoden 2012 puolella! Tämä tuli meille täytenä yllätyksenä, vaikka tiesimme haluavamme vauvan lähiaikoina.

Muistan vieläkin ne fiilikset, jotka minulle tuli maaliskuussa 2012. Olin juuri sairastunut flunssaan ja kuumeeseen ja mielessäni vain pyöri jostain kumman syystä, että olisinkohan nyt raskaana. Kiertoni oli omien laskujeni mukaan puolivälin ylitse, joten ei ollut vielä mitään syytä epäillä, että olisin jo raskautunut. Sanoin kuitenkin aatteistani miehelleni tyyliin "Musta tuntuu, että mä oon nyt raskaana." Ei siinä sitten auttanut muu, kuin passittaa mies kauppaan ostamaan mulle raskaustestejä (ite en kuumeisena viitsinyt raahautua kauppaan). En malttanut odottaa aamua, jolloin olisi ollut otollisin aika tehdä testi, vaan päätin tehdä sen saman tien. Raskaustestipakkausta avatessani minulla oli jotenkin tosi epätodellinen olo: tässäkö sitä nyt ollaan ja katsotaan, onko meille tulossa suuri elämänmullistus. Testiä tehdessäni otin tarkkaan aikaa ja kun aika oli kulunut, luin testituloksen. "Yksi viiva, niinhän se taisi ollakin...eihän tuo toinen ole viiva...en kai siis ole raskaana." Omalla tavallani muistan olleeni pettynyt, mutta samalla tiesin, että kyllä tämä tästä. Heitin testin roskikseen ja ajattelin vain unohtaa asian toistaiseksi.

Päässäni kuitenkin joku ääni sanoi, että entä jos kuitenkin. Googletin raskaustestijuttuja netistä ja mietinkin, että oliskohan siinä kuitenkin näkyny se toinenkin viiva. Luin juttuja haamuplussista ja roskisplussista. Siellä vain sanottiin, että haaleata haaleampikin viiva merkkaa positiivista tulosta. Päätin samantien lampsia katsomaan testiä, jonka olin tehnyt. Aikani kun sitä siinä kallistelin, huomasin ihan hailakan viivan. Tällöin en vielä tuuletellut mahdollista raskautta vaan ajattelin odottaa kaksi päivää ja tehdä testin heti aamutuimaan.

Kahden päivän kuluttua teinkin testin ja kyllä, toinen viiva oli jo hitusen vahvempi - tämä siis merkkaisi sitä, että olen raskaana! Tein vielä toisen testin ja se ei valehdellut minulle yhtään sen paremmin kuin ensimmäinen tikkukaan - kai sitä sitten ollaan raskaana! Ne tunteet oli jotain ihan uskomatonta, istuin vessassa ja juttelin itselleni vaikka mitä "ei oo totta, ei oo totta, apua, ihanaa"-tyylistä juttua, heh.. Kun sitten lopulta mieheni tulikin kotiin töistä, meninkin häntä ovelle vastaan sanoen sanat "hei isukki" :) näin siis kerroin hänelle tästä jo varmemmasta testituloksesta. Silloin vain halailtiin ja oltiin molemmat ihan hoomoilasina ulko-ovemme luona - meille tulee vauva!

Tehdyt raskaustestit on mulla vieläkin tallella, en tiedä, miksen vain ole halunnut heittää niitä pois. Niissä on ehkä mulle vain liikaa tunnearvoa, vaikka pissassa ovat käyneetkin :D

Raskaus on sujunut hyvin nyt näille viikoille, millä nyt huitelen eli rv 25+0. Alkuraskaudessa koimme hieman pelottavia asioita, sillä pikkuisemme oli liian pieni (melkein kaksi viikkoa) raskausviikkoihin nähden ja minulta löydettiin myös jättikokoinen kysta vasemmasta munasarjasta (8cm halkaisija). Lopulta asiat kuitenkin päätyi hyvin ja pikkuinen olikin vain saanut alkunsa hieman myöhemmin, mitä olimme luulleet - olin siis tehnyt positiivisen raskaustestin jo tyyliin muutama päivä hedelmöitymisen jälkeen - aika uskomatonta! Tuo kysta on myös enää vain pieni verrattuna noihin aikoihin, eli sitäkään ei enää tule stressattua. Pääasia on kuitenkin se, että rakas pikkuisemme voi nyt hyvin ja kehittyy kunnolla. <3 Lääkärin pelottelut suuresta keskenmenoriskistä pikkuisen ihmeemme kohdalla on nyt onneksi takana päin. Mutta nuo ajat oli kyllä hirveän pelottavia ja jännittäviä aikoja. Enää niitä ei saa kuitenkaan murehtia.