Katsoin tuossa juuri Sydänääniä -jakson Yle Areenalta ja täällä sitä istutaan silmät punaisina itkusta. Jaksossa syntynyt kaunis pieni tyttövauva kuoli 3,5kk ikäisenä, syynä kätkytkuolema. Voi niitä kyynelten määriä, mitä vuodatin, kun tuon tyttövauvan isä kantoi pientä arkkua käsivarsillaan. Aivan sanoinkuvaamattoman kamalaa ja surullista. Tämän tapauksen jälkeen aloin itse paijaamaan heti masuani ja pelko nousi itsellekin; entä jos näin kävisi omalla kohdalla? Miten tuosta voisi enää mitenkään selvitä? Tiedän sen, että murehtiminen ei auta, mutta nyt kun itse olen tulossa äidiksi, auttamattakin tulee mietittyä kaikkea. Voi kunpa tämä meidän pieni aarteemme saisi suojelusenkeleitä ympärilleen ja hän saisi olla se, joka saattelee meidät vanhemmat haudan lepoon. Kenenkään vanhemman ei kuuluisi joutua hautaamaan omaa lastaan, se ei vain mene mitenkään oikein päin. Valitettavasti näin kuitenkin käy aina välillä, vaikka epäoikeudenmukaistahan se on.
Huh. Ehkä yritän nyt vähän piristää itseäni ajattelemalla jotain muuta. Poden heti huonoa omaatuntoa, jos oloni on murheellinen tai stressaantunut - en haluaisi millään, että olotilani vaikuttaisi pienokaiseen millään tavalla. Yritänkin siis samantien piristää itseäni jollain, jotta saisin hymyn huulilleni takaisin. Usein sen hyvän mielen palauttaa pienten vaatteiden hypistely tai oman masun katselu silloin, kun pieni siellä touhuaa omiaan. En tiedä nyt mitään sen suloisempaa kuin ne potkut ja möyrimiset, mitä meidän vaavimme itse aiheuttaa <3 Tänäkin aamuna sängyllä makoillessamme laitoin L:n käden masulleni ja hän tunsi, kuinka pikkumies laittoi parastaan ja potki kunnon monotuksia. Sen kyllä huomaa, että hänen voimansa on kyl vahvistuneet, kun iskutkin tuntuu entistä voimakkaampina. Potkut tuntuu myös hyvin ylhäällä, joten voisin uskoa, että pikkuisemme on saattanut jo kääntyä raivotarjontaan. Eiköhän se kuitenkin selviä huomisella lääkärineuvolakäynnillä.
Mulla on muutamia asioita, joita meinaan kysäistä lekurilta huomenna. Yksi asia, mikä mua erityisesti on vaivannut, on sormien nivelten särky ja puutuneisuus. Välillä haarukkaa pideltäessä alkaa sormiin sattumaan niin kovin, että en jaksa kannatella enää sitä kädessäni. Käsistäni tuntuu tällöin katoavan myös voimat, enkä jaksa nostaa mitään kevyttäkään asiaa hetkeen. Aion myös kertoa selästäni, joka on NIIIN älyttömän kipeä välillä, että itkuhan siinä pääsee. Oon yrittäny käyttää serkulta lainaamaani Anita belt-tukivyötä, mutta sekään ei tunnu auttavan. Mietinkin, jos sitä kokeilis lämmittää kauratyynyä ja laittais sitä hetkeksi alaselälle. Harmi, kun tuota selkää ei käsittääkseni saa oikein hieroakaan nyt raskauden aikana. Korjatkaa, jos olen väärässä.
Me aiotaan tuon L:n kanssa osallistua tänään Turussa järjestettävään Tietoa tuleville vanhemmille -iltamaan, jossa tänään on aiheena raskaus- ja imetysajan ravitsemus sekä vanhemmaksi syntyminen; mitä lapsi tarvitsee vanhemmiltaan? Näitä ilmaisia luentoja järjestetään neljä kertaa ja ihan mielellään menen kyllä kuuntelemaan näitä juttuja. Saahan siellä myös samalla tavata muita masuilijoita, mikä on myös kivaa. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti