rv 38+2, voisitko laskeutua?

Nyt tän mamman neuvot alkaa loppua; miten ihmeessä tuon pikkusen sais laskeutumaan? Oon yrittäny ihan kaikkea, mitä mieleen vaan on juolahtanu, mut siellä hän tyytyväisenä majailee mun kylkiluiden päällä. Oon pomppinu ja pyöriny jumppapallon päällä, kävelly portaita ylös ja alas, käynyt lenkillä, tehny kyykkyjä - mutta eiiii! Ehkä mun tarvii vaan luottaa siihen, että tää kaveri laskeutuu sit viimeistään synnytykses, mut ihan mielellään haluisin tuon pään painavan jo vähän kohdunkaulaa, että tapahtuis siellä suunnalla lyhenemistä ja mahdollisesti aukenemista. Ehkä oon stressannu itteäni liikaa tällä asialla, mutta minkäs raskaana oleva nainen mietteilleen voi. Ei sitten yhtään mitään.

Sitähän tosiaan puhutaan, että nainen hehkuu raskauden aikana. Musta tuntuu, että tällä hetkellä mä hehkun vaan tän hien takia ja sekään ei oo mitään kaunista hehkua. Raskauden ajan hehku oli paikkaansa pitävää ehkä toisella kolmanneksella, mutta enää se ei ainakaan mun kohdalla sitä ole. Hyvä, kun meikkiä jaksaa vähän sutaista nassuun ja vetää jotkut ei-kiristävät vaatteet päälleen (ja niitä ei-kiristäviä vaatteita on hyyyvin vaikea löytää enää).

Viime aikoina on ollut kyl sellanen ihmeen ailahtelevainen meininki sen suhteen, että mitä jaksan tehdä ja mitä taas en. Välillä saatan siivota kuin raivohullu ja leipoa karjalanpiirakoita, mutta välillä taas sitä huomaa ajan kuluneen siihen, että istun koneella tai pelaan puhelimella. En tiedä, miksi koen huonoa omaatuntoa siitä, että oon vaan ollut enkä oo tehny mitään järkevää - eikös sitä rentoa hengilua nyt kannattaisi juuri harrastaa? Rennosti oon kyl tosissaan ottanu, mut jokaiselle päivälle oon silti yrittänyt keksiä jotain järkevää touhua. Tänään oliskin vuorossa kämpän siivousta ja joulun valmistelua koristelun merkeissä. Nyt kun sattui vielä lumisadettakin tälle päivälle, niin mikäs sen parempaa. Jäisi vaan tuo lumi nyt sitten pysyvästi täksi talveksi.

Oon tässä nyt miettiny, että pitäiskö tuo sairaalakassi nyt OIKEASTI pakata valmiiksi? Oon kyllä aloittanut sen homman jo viikko sitten, mutta kummasti se on vaan jääny kesken. Ehkä mun alitajunta vaan viestii mulle sitä, että mulla ei tuu oleen mitään kiirettä vielä synnytyksen suhteen, joten jätä pakkailut sikseen. Tarkoituksena olis kirjoittaa pienokaiselle myös kirje, jonka hän saa lukea sitten jonain päivänä. Mun vanhemmat, eli pienokaisen tulevat isovanhemmat on luvannu kans kirjoittaa vauvalle kirjeet. Oon kyl niin otettu, että he haluavat molemmat (kyllä, myös mun isä!) kirjoittaa omat terveisensä ekalle lapsenlapselleen. Tulen varmasti niin parkumaan, kun pääsen lukemaan ne jonain päivänä.

Huhhuh, kun näää mun aiheet pomppii aika laidasta laitaan eikä tää mun kielellinen ilmaisu oo mitään huipputasoa, mutta nää aivot ei vaan oo nyt luotu millekään hienolle tekstille. Mut joo. Ehkä mä tästä meen taas hetkeksi ravaamaan noita portaita. Vaikka vauva ei laskeutuisikaan, niin ainakin kunto kohenee. Oon vetäissy tänään jo reippaan kävelylenkinkin, niin katsotaan nyt, kuinka paljon tämä mamma jaksaa vielä extrakuntoilua.

rv 37+4 ja neuvolalääkärikuulumisia

Tuli tuossa keskiviikkona pyörähdettyä neuvolalääkärin vastaanotolla. Innolla odotin tuota käyntiä, sillä tuolla sai tietoa kohdunkaulan tilanteesta sekä lantiosta synnytystä ajatellen. Noh, olin toki ihan asennoitunut siihen, että kyllä siellä kohdunkaulalla jotain on ollut pakko tapahtua, sillä sukkapuikkokivut ja vihlonnat on kuulunu mun päivään hyvin pitkän aikaa jo. Neuvolalääkärin vastaanotolle kun menin, oli paikalla lääktieteen kandi ja oma neuvolalääkärini. Siinä sitten alkuhaastattelujen jälkeen siirryttiinkin tutkailemaan noita paikkoja ja kas kummaa - no change! Mitään ei ollut siis tapahtunut viimeisen sisätutkimuksen jälkeen, joka tehtiin mulle lokakuun puolella. Olin niin pettynyt ja turhautunut - tulisikohan tää raskaus nyt oikeesti menemään pari viikkoa yli? Syntyisikö meidän poikamme jouluaattona ja olisi vihainen meille lopun ikäänsä? Kaikkia ajatuksia tuo käynti siis aiheutti.

Tuomio oli siis tällainen: kohdunkaulan pituus 3cm, pehmeä (onneksi edes sitä...on toki ollut jo monta viikkoa) ja kiinni. Poitsun pää on myös hyvin ylhäällä, saa nähä millon lähtee laskeutumaan, jos laskeutuu siis ollenkaan.. Ostin eilen jumppapallonkin ihan sitä varten, jos sen päällä pomppiminen ja pyöriminen saisi lantiotani aukeamaan ja saisi tuota pikkumiestä myös laskeutumaan alemmas. Mene ja tiedä, onko siitä sitten tosiaan hyötyä. Lenkkeillyt oon todella paljon viimeisen parin kuukauden aikana, mutta siitä ei toistaiseksi ole ollut hyötyä. Päällimmäisenä mielessäni pyörii nyt siis se, että milloinkohan tää tulee syntymään (oon varmasti yliaikaiskontrollissa) ja pystynkö synnyttämään edes alakautta. Lantioni on kuulemma normaali, mutta jos yliaikaa mennään paljon, on vauvan koko varmasti myös huomattavasti isompi. Ja tietty tuo laskeutuminen voisi olla ihan hyvä juttu myös, ei kai sitä vauvaa muuten voi ponnistaa?

Huhhuh. Pieni angsti siis tähän väliin. Paino on myös noussut ihan reippaasti jälleen, mutta sille en selkeästi voi vain mitään. Neuvolatätini sanoikin kasvojeni turvahtaneen viime näkemästä ihan mukavasti, joten nesteitä on varmasti kertynyt kroppaan taas ihan mukavalla määrällä. En vain enää jaksa ottaa stressiä tuosta painosta, kun sille en selkeästi mitään voi tehdä. Sitten keväällä vain kovan treenin ja ruokavalion avulla kuntoon, jotta näyttäisin häissämme siedettävältä, heh...

Nyt on kyllä todella aikaansaamaton olo päällä. Pitäisi alkaa siivoomaan, lukemaan yhtä esseetä varten ja karjalanpaistikaan ei valmistu itsellään tuolla keittiön puolella. Olisi kyllä vielä vaikka mitä touhattavaa ja tekemistä ennen vauvan tuloa, että en meinaa perässä edes pysyä. Vaikka odotankin malttamattomana synnytyksen käynnistymistä ja vauvan tapaamista, huomaan silti sen, että aikaa me silti vielä tarvitaan. Haluan, että kaikki suursiivot ja kaapit on tyhjättynä turhasta tavarasta, kun vauva päättää tulla maailmaan. Näillä näkymin saamme kyllä ihan rauhassa vielä touhuta ja siivota - tuskin se vauva sieltä vielä on tuloaan tekemässä.

Vauveli on ollut tapansa mukaisesti hyvin vilkas ja vatsa sen kuin aaltoilee tämän pikkuherran toimesta. Mahtaakohan olla energinen ja aktiivinen vauva myös sitten, kun syntyy tähän maailmaan? ;) Pian sen sitten näemme!

rv 37+0, täysiaikaisuus koittaa!

Oon kyllä ehkä huonoin blogin kirjoittaja, kun näitä päivityksiä tulee sen verta harvakseltaan. Ajatuksissani oli jatkaa blogin kirjoittelua vauvan synnyttyä, mutta vähän vaikuttaa siltä, että päivityksiä tulis entistä harvemmin mitä nyt, joten voi olla, että jätän tuon bloggaamisen sitten. Tai eihän sitä tiedä. Katsotaan millainen tuo pikkuinen sitten onkaan - jos hän nukkuu hyvin ja antaa äiskälle myös vähän omaa aikaa, niin mikäs siinä sitten.

Tuli tuossa reilu viikko sitten käytyä viimeisen kerran vanhempieni luona Pohjanmaalla ja voin sanoa, että tippa linssissä tuli ajeltua kotia kohti Turun suuntaan. Oli outoa ajatella, että seuraavalla kerralla kun vierailemme Pohjanmaalla, ei meitä olekaan enää vain me kaksi. Meitä on silloin kolme. Niin ihanaa ja jännittävää. Jännitys onkin ollut päällimmäisenä tunteena viime viikkojen aikana, sillä mietin hirveän paljon sitä, kuinka elämä tulee muuttumaan tämän vauvan myötä. Sen tiedän kuitenkin, että muuttumaan se tulee ja paljon. Ei varmaan mikään asia muuta elämää niin paljoa, kuin se ensimmäinen lapsi. Vaikka innolla odotamme näkevämme pienokaisemme, silti väistämättä myös pelon tunteet hiipii mieleen. Miten tulen onnistumaan vastasyntyneen hoidossa? Miten tulen kasvattamaan tästä ihmisen alusta kunnon kansalaisen? Tulenko onnistumaan vanhemmuudessa? Ekan lapsen kohdalla sitä tuntee olevansa niin tietämätön kaikesta, että sitä vain miettii, kuinka tulee pärjäämään. Monet lapsen saaneet äidit ovatkin lohduttaneet, että kyllä ne asiat sitten vain kuitenkin oppii hyvin nopeasti ja sitä oppii tekemään asiat omalla tavallaan. Ja niinhän se varmasti onkin.

rv 37+0

Olo on kyl alkanut nyt käymään vähän huonommaksi ja turvotusta on tullu taas viikossa reilusti yli kaksi kiloa. Vatsa on ollu ihan sekaisin ja oksentamaan oon joutunut, mutta turvotus sen kuin lisääntyy. Soittelin tänään neuvolaankin ja kyselin, että onko tämä ihan normaalia. Kuulemma toisilla loppuraskaus nostaa tuota painoa ihan äärettömät määrät hyvistä elämäntavoista huolimatta eikä sille oikein voi tehdä mitään. Neuvolatäti sanoi myös, että jos kova päänsärky astuu kuvioihin mukaan, voin sitten suoraan marssia TYKS:iin näytille varmuuden vuoksi. Voi siis olla, että nämä munkin oireet on ihan harmittomia, loppuraskauteen kuuluvia oireiluja. Harmittaa vaan, kun paino nousee ja paikat turpoaa, mikä taas saa ihonkin repeilemään. Mulla on reisien ja takapuolen iho saanut osakseen kunnon punaiset raskausarvet, mikä ei oo mielestäni kauheen kivan näköstä. Ei vaan voi mitään.

Sukkapuikkokipuja on myös ilmennyt viime aikoina aika reippaasti. Vähän väliä tulee kivuliaita vihlaisuja tuonne kohdunsuun tuntumaan, mikä kyllä lamauttaa tämän naisen hetkeksi ihan täydellisesti. Ne kivut on kyl niin ilkeen tuntusia, että sitä vaan miettii, miltähän ne synnytyskivut sitten tuleekaan tuntumaan. Toistaiseksi synnytyskivut ja itse synnytys ei oo mua pelottanut, mutta kyllä se mielessä pyörii aika lailla. Eniten pelkään pahaa repeämistä synnytyksen aikana tai sitä, että synnytys vain venyy ja venyy, eikä mitään tapahdu. Kaikki on vain niin uutta tämän ensimmäisen kohdalla. Sitä ei tiedä, onko synnytys nopeammin ohitse kuin kuvitteleekaan vai tulenko olemaan älyttömissä kivuissa pitkän aikaa kituen ja hitaasti aueten. Sektiota en toivoisi osalleni, mutta sitäkään en erityisesti pelkää enää. Pääasia on se, että vauva saadaan turvallisesti ulos tähän maailmaan.

Keskiviikkona mulla onkin sit viimeinen lääkärineuvola (rv 37+2), jossa käydään sitten läpi kohdunsuun tilannetta. Toivon myös, että lääkäri tsekkaisi vähän lantiotani ja katsoisi, että mahtuuko sieltä helposti tulemaan. Olen hyvin leveälantioinen ihminen, vaikka lyhyt olenkin, mutta ei se leveälantioisuuskaan aina totuutta kerro sen tilavuudesta. Toivon mukaan siellä kuitenkin olisi hyvin tilaa tulla. Äitini on hyvin kapealantioinen, mutta on silti saanut helposti synnytettyä ensimmäisenä lapsenaan reilusti yli nelikiloisen isoveljeni. Ja ai niin, hänellä oli vielä häntäluukin murtunut! Ehkäpä mullakin siis tilaa löytyy :)

Pitäisköhän sitä alkaa pian miettimään tuota sairaalakassin sisältöä ja sen pakkaamista? Mulla on sellainen olo, että tässä raskaudessa mennään reippaasti lasketun ajan ylitse ja vauva syntyy siellä 41-42 viikoilla, ehkäpä jopa yliaikaiskontrollin seurauksena. Tätähän en siis toivo, mutta sellainen tutina vain mulla tuntuu olevan. Toivottavasti olen väärässä! Olisi niin kurjaa, jos vauva syntyisi jouluaaton aikoihin.

rv 35+0 viimeiset hankinnat

Nyt tähän vähän päivitettyä listaa asioista, joita ollaan hankittu:

• imetystyyny
• vaunut ja turvakaukalo
• hoitopöytä
• pinnasänky patjoineen, peitteineen ja lakanoineen
• hoitopöytä, hoitoalusta + päälliset, säilytyskorit
• Emman ja Babybjörnin rintareput (haaveilen Manducasta)
• unipussi
• turvakaukalopussi
• talvihaalari
• läjäpäin vaatteita
• kaksi huppupyyhettä
• syöttötuoli
• harsoja
• leluja
• viltti
• makuupussi
• puhdistuspyyhkeitä
• liivinsuojuksia
• tutteja
• sitteri 
• kynsisakset
• kylpyöljy
• ensityyny 
• kylpyamme
• tuttipulloja
• lampaantalja
• rasvoja
• leikkimatto
• rintapumppu Philips Avent
• vaippoja
• nenänniistäjä
• lämpöhaalari
• tutteja

Asioita, joita pitäisi hankkia:

• harja
• tuttipidike
• syöttötuolin pehmuste
• turvakaide
• kuola- ja ruokalappuja
• mobile
• itkuhälytin
• vaunulelu
• ruokailuvälineitä
• isompi hoitolaukku

rv 34+4 ja babyshowerit

Viikko on jälleen ollut tapahtumia täynnä. Lauantaina sain viettää ikimuistoisen päivän, kun mun ja pikkuisen kunniaksi järjestettiin babyshower-juhlat. Juhlia oli järkkäämässä mun lukioaikaiset ystävät ja oli ihana huomata, kuinka he olivat näihin juhliin panostaneet. Tarjolla oli herkullisia suolaisia piirakoita ja salaattia sekä makealla puolella he olivat myös itse leiponeet sinisen prinsessakakun poikateeman mukaisesti. Tarjolla oli myös herkkua mustikkapiirakkaa sekä mun lempikarkkeja, eli Omar-karkkeja <3 nams. Vaivaa oli kyllä nähty! He olivat myös "leiponeet" mulle vaippakakun, joka sisälsi myös ensitutteja sekä itsekudotut töppöset pikkuiselle.

Suolaisia herkkuja

Päivä alkoi siis siten, että äitini vei mut heti aamusta (juhlat järkättiin meidän kotona) kierrokselle, jonka sisällöstä en tiennyt siis mitään. Ensimmäinen kohde olikin niska- ja selkähieronta, mikä oli aivan taivaallinen! Samalla meidän äiti istui hierontatuolissa köllöttelemässä, niin pääsi hänkin vähän nauttimaan. Tuo hierontapaikka sijaitsi keilahallin yhteydessä, joten aluksi olinkin kauhuissani, että ollaankin menossa keilaamaan. :D Näin jo sieluni silmin, kuinka vyöryn pallon mukana sinne kouruun ja kaadan kaikki keilat...heh. Onneksi luvassa oli siis jotain rentouttavampaa!

Seuraava paikka olikin sitten kahvila, Naantalin Aurinkoinen, jonne meidän äiskä oli varannu mulle  ihanan herkullisen kana-caesarsalaatin. Tämän lisäksi syötiin myös leivokset ja kahviteltiin. Nams. <3

Viimeinen kohde olikin sitten Naantalin kylpylä. Olin nukkunut edellisenä yönä hieman huonot yöunet, sillä pikkuinen oli koko yön valtoimenaan potkutellut mua ja siksi unet jäivät hieman vajanaisiksi. Mun äiti olikin sit pähkäilly, että minnes hän sais mut vietyä lepäämään ennen juhlien alkua. Lopulta hän oli päätynyt siis soittamaan Naantalin kylpylään, jonne saimme luvan mennä ottamaan torkut. Taustalle he laittoivat rauhallista musiikkia, jotta tämä tuleva mamma saisi oikein kunnolla relattua.

Lopulta sitten päätettiin lähteä kohti kotiamme ja tulevia pippaloita. Siellä ne juhlien järkkääjät olivatkin vastassa. Paikka oli koristeltu poikateeman mukaisesti vaaleansinisillä koristuksilla. Kotonamme oli myös Partylite-esittelijä, joka siis esitteli vieraille kynttiläjuttuja. Kiva idea sekin! :)

Lahjoja tuli ihan älyttömän paljon ja kaikkea ihanaa! Tässä vähän listaa siitä:

Kuvaa lahjapöydästä

• lämmin villapeitto (äitini kutoma)
• kaksi vaippakakkua (toisessa vaippakokoa 2, toisessa 3), jotka sisälsivät muun muassa tutteja, itsekudotut villatöppöset, tuttipullon, vanulappuja, kosteuspyyhkeitä, nenänniistäjän jne
• vaippapaketti (koko 1)
• kaksi tähtikuvioitua bodya koossa 68
• juhlavampi body koossa 56
• potkupuku
• "uggi"-töppöset
• tumput
• H&M:n lahjakortti 50€
• sukkapaketti
• pehmokirja eläinkuvilla
• viilentävä purulelu
• hoitotarvikepussukka, joka sisälsi NenäFriidan, Bepanthenia, raiskaushälyttimen aka ryöstöhälyttimen (selvennyksenä: tää on semmonen vempain, jota voi kiikuttaa esim. vaunulenkeillä mukana ja jos joku uhkaava tyyppi käy kimppuun, niin voi vetäistä hälyttimestä semmosta narua, niin lähtee huutamaan), keittosuolaliuosta, para-suppoja
• delfiini-kylpymittari
• itsekudottuja sinisiä vaatteita: villapaita, housut, pipo, pienemmät ja isommat tumput ja töppöset satiininauhoilla
• kaksi isoa keksirasiaa
• kuningatar-suklaata
• bodyshopin mandariinin tuoksuiset suihkugeeli ja voide
• pandakuosiset töppöset äidille
• nallekarhu
• ruusuja
• villasukat
• FC Barcelona -ruokalappu

Mutta nyt lähden tästä tapaamaan mammakaveriani Sannaa. <3