Alkulöpinää

Heipä hei vain!

Tässä olen aikani jahkaillut, että pitäisikös sitä alkaa kirjoittamaan blogia - tuntuu, että ilman ylös kirjoittamista mitään ei tunnu muistavan. Haluankin siis muistaa juuri nämä tunteet, mitä olen läpikäymässä juuri nyt, kun odotan ensimmäistä lastani. Näihin tunteisiin en pääse koskaan enää käsiksi, onhan se erilaista varmasti seuraavissa raskauksissa. Haluan, että pystyn itse joskus palaamaan näihin tunnelmiin, mitä olen fiilistellyt juuri nyt.

Mutta joo, asiaan.

Olen siis 21-vuotias nuori nainen ja asustelen rivitalokolmiossa ihanista ihanimman mieheni kanssa. Yhteistä historiaa meiltä löytyy joulukuusta 2008 lähtien, joten joulukuussa meillä vietelläänkin 4-vuotispäivää - hyvin samoihin aikoihin siis, kun pikkuisemme on meille tulossa. Kihlauduimme 7.7.2012 hyvin suloisissa merkeissä ja häitämme juhlitaankin jo ensi kesänä.

Mutta nyt itse tärkeimpään asiaan - meidän pienokaiseemme. Olemme aina olleet kumpainenkin hyvin lapsirakkaita ihmisiä ja suureksi onneksemme, meistä on tulossa vanhemmat <3 Tämä onnellinen perhetapahtuma on laskettu tapahtuvan 10.12.2012, jääpi sitten nähtäväksi, milloin pikkuinen päättää putkahtaa ulos. Vauvan hankkimisesta olemme puhuneet vakavissamme viime vuoden kesästä 2011 lähtien, mutta vauvatouhut ajateltiin jättää suosiolla kuitenkin vuodelle 2013. Näin ei kuitenkaan käynyt - ennen kuin olimme alkaneet edes yrittää vauvatouhuja, oli meidän esikoisvaavimme jo päättänyt aikeistaan tulla - jo vuoden 2012 puolella! Tämä tuli meille täytenä yllätyksenä, vaikka tiesimme haluavamme vauvan lähiaikoina.

Muistan vieläkin ne fiilikset, jotka minulle tuli maaliskuussa 2012. Olin juuri sairastunut flunssaan ja kuumeeseen ja mielessäni vain pyöri jostain kumman syystä, että olisinkohan nyt raskaana. Kiertoni oli omien laskujeni mukaan puolivälin ylitse, joten ei ollut vielä mitään syytä epäillä, että olisin jo raskautunut. Sanoin kuitenkin aatteistani miehelleni tyyliin "Musta tuntuu, että mä oon nyt raskaana." Ei siinä sitten auttanut muu, kuin passittaa mies kauppaan ostamaan mulle raskaustestejä (ite en kuumeisena viitsinyt raahautua kauppaan). En malttanut odottaa aamua, jolloin olisi ollut otollisin aika tehdä testi, vaan päätin tehdä sen saman tien. Raskaustestipakkausta avatessani minulla oli jotenkin tosi epätodellinen olo: tässäkö sitä nyt ollaan ja katsotaan, onko meille tulossa suuri elämänmullistus. Testiä tehdessäni otin tarkkaan aikaa ja kun aika oli kulunut, luin testituloksen. "Yksi viiva, niinhän se taisi ollakin...eihän tuo toinen ole viiva...en kai siis ole raskaana." Omalla tavallani muistan olleeni pettynyt, mutta samalla tiesin, että kyllä tämä tästä. Heitin testin roskikseen ja ajattelin vain unohtaa asian toistaiseksi.

Päässäni kuitenkin joku ääni sanoi, että entä jos kuitenkin. Googletin raskaustestijuttuja netistä ja mietinkin, että oliskohan siinä kuitenkin näkyny se toinenkin viiva. Luin juttuja haamuplussista ja roskisplussista. Siellä vain sanottiin, että haaleata haaleampikin viiva merkkaa positiivista tulosta. Päätin samantien lampsia katsomaan testiä, jonka olin tehnyt. Aikani kun sitä siinä kallistelin, huomasin ihan hailakan viivan. Tällöin en vielä tuuletellut mahdollista raskautta vaan ajattelin odottaa kaksi päivää ja tehdä testin heti aamutuimaan.

Kahden päivän kuluttua teinkin testin ja kyllä, toinen viiva oli jo hitusen vahvempi - tämä siis merkkaisi sitä, että olen raskaana! Tein vielä toisen testin ja se ei valehdellut minulle yhtään sen paremmin kuin ensimmäinen tikkukaan - kai sitä sitten ollaan raskaana! Ne tunteet oli jotain ihan uskomatonta, istuin vessassa ja juttelin itselleni vaikka mitä "ei oo totta, ei oo totta, apua, ihanaa"-tyylistä juttua, heh.. Kun sitten lopulta mieheni tulikin kotiin töistä, meninkin häntä ovelle vastaan sanoen sanat "hei isukki" :) näin siis kerroin hänelle tästä jo varmemmasta testituloksesta. Silloin vain halailtiin ja oltiin molemmat ihan hoomoilasina ulko-ovemme luona - meille tulee vauva!

Tehdyt raskaustestit on mulla vieläkin tallella, en tiedä, miksen vain ole halunnut heittää niitä pois. Niissä on ehkä mulle vain liikaa tunnearvoa, vaikka pissassa ovat käyneetkin :D

Raskaus on sujunut hyvin nyt näille viikoille, millä nyt huitelen eli rv 25+0. Alkuraskaudessa koimme hieman pelottavia asioita, sillä pikkuisemme oli liian pieni (melkein kaksi viikkoa) raskausviikkoihin nähden ja minulta löydettiin myös jättikokoinen kysta vasemmasta munasarjasta (8cm halkaisija). Lopulta asiat kuitenkin päätyi hyvin ja pikkuinen olikin vain saanut alkunsa hieman myöhemmin, mitä olimme luulleet - olin siis tehnyt positiivisen raskaustestin jo tyyliin muutama päivä hedelmöitymisen jälkeen - aika uskomatonta! Tuo kysta on myös enää vain pieni verrattuna noihin aikoihin, eli sitäkään ei enää tule stressattua. Pääasia on kuitenkin se, että rakas pikkuisemme voi nyt hyvin ja kehittyy kunnolla. <3 Lääkärin pelottelut suuresta keskenmenoriskistä pikkuisen ihmeemme kohdalla on nyt onneksi takana päin. Mutta nuo ajat oli kyllä hirveän pelottavia ja jännittäviä aikoja. Enää niitä ei saa kuitenkaan murehtia.