Nyt mun mielihaluissa on tapahtunut positiivinen parannus - himoan nimittäin äärettömästi appelsiineja! Tähän asti on tehnyt mieli jätskiä yms, mutta nyt ne on jo alkanu vähän ällöttämään. Mulla ei oo tän raskauden aikana ollu varsinaisesti mitään ehdottomia mielitekoja, mut nyt totisesti huomaan, että noita appelsiineja voisin mussutella päivät pitkät. En kyllä valita tästä yhtään. On sitä painoa meinaan päässy jo kertymään ihan riittämiin, pian nimittäin rikkoutuu +9kg. Neuvolatätini sanoi heti ekoilla käynneillä, että yritetään pysytellä mun kohdalla siinä alle +15kg:ssä, niin ei pääse tulemaan liikaa niitä liikakiloja. En haluais tosiaankaan stressailla noista painoasioista nyt tän raskauden aikana, kun muutenkin tuntuu, että pitää jo valmiiks miettiä niin montaa asiaa ja sitä, että mitä saat syödä yms. Ainoa vain, että ensi vuonna kesäkuussa 2013 on meidän omat häät enkä haluaisi taistella raskauskilojen kanssa kovin kauaa kevään mittaan. Noh, eiköhän siitäkin sitten selvitä.
Tänään aloin oikein laskemaan, että kuinka paljon sitä aikaa onkaan enää siihen laskettuun aikaan - sitähän ei ole enää jäljellä kuin 14 viikkoa ja 5 päivää! Jestas! Muistan vielä ne ekan kolmanneksen raskausviikot, kun kaihoistasi kadehdin niitä, jotka olivat ylittäneet tuon maagisen 12 rv:n rajapyykin, itse huitelin silloin jossain 6 rv:llä... Nyt tuntuu kuitenkin, että tuosta ajasta on jo niin kauan aikaa. Käy jotenkin salaa sääliksi niitä, jotka ovat tällä hetkellä siellä ekalla kolmanneksella kärvistelemässä sitä, kuinka aika voisi kulua nopeammin ja pahimmat riskiviikot voisivat olla ohitse. Itse ainakin muistan ne tunteet, kun odotti ajan kuluvan nopeammin - päiviä tuli laskettua hyvin tarkkaan ja viikkojen vaihtumiset toisiin oli huippuhetkiä.
Noh, eipä nuo riskiviikot siihen 12 raskausviikkoon pääty. Tämä on tullut valitettavasti todettua meidän yhdessä facebook-ryhmässä, jossa on joukko joulukuisten vauveleiden odottajia. Kaksi äitiä meistä ovat joutuneet hyvästelemään jo pikkuisensa, vaikka heidän olisi kuulunut saada ne pienet nyytit syliinsä vasta loppuvuodesta. On ollut todella rankkaa seurata sivusta - vaikkakin internetin välityksellä - heidän suruaan ja suurista suurimpia menetyksiään. Mikään ei ole siis itsestäänselvää raskauden puolivälinkään jälkeen. Täytyy vain toivoa, että kaikki menisi hyvin. En vain voi itse millään kuvitella heidän suruaan ja sitä raskasta taakkaa, jota he joutuvat kantamaan mukanaan. Toki ainahan ajan sanotaan parantavan haavat, mutta mikään ei korvaa sitä suurta ikävää, jota he tulevat varmasti tuntemaan.
Levätkää rauhassa pikkuiset ihmeet <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti