rv 28+0

On taas vierähtäny hetki aikaa viime postauksesta, mutta on ollut sen verran kiireistä tässä, että en olis millään kyl kerinnyt kirjottelemaan. Oltiin mun miehen kanssa torstaina päiväristeilyllä ja olihan siel mukavaa mässäillä menemään buffetissa, mutta kyl siinä aikakin alkoi käydä pitkäksi. Pelikoneita tuli pelattua vähän turhankin ankarasti eli kiintiöt tuli kyl täyteen sen suhteen. Vauvakin tuntui pitävän laivailusta, sen verran taas riehui masussa.

Lauantai oli kyl ihan mahatava päivä mulle, sillä pääsin tapaamaan ison joukon odottajia. Nää odottajat ei ollu kyl ketä tahansa odottajia, vaan me ollaan luotu yhden foorumin pohjalta oma facebook-ryhmä, jossa me sitten kirjoitellaan kaikesta raskauteen liittyvästä kuin myös liittymättömästäkin. Meillä on ihan mahtavan tiivis porukka siellä ja on ollu ihanaa saada purkaa heille omia tuntemuksiaan raskaudesta. Joukossa on useamman lapsen äitejä kuin myös esikoista odottavia. Osaa meidän ryhmäläisistä on myös kohdannut äärimmäisen suuri suru, sillä he ovat joutuneet hyvästelemään pikkuisensa liian aikaisin. Ihan liian surullista. :(

Mutta tosiaan, tuohon tapaamiseen palatakseni. Oli tosi hauska nähä livenä näitä tyyppejä, joiden kanssa ollaan kirjoiteltu hyvinkin aktiivisesti internetissä. Juttu kyllä tuntui luistavan hyvinkin sujuvasti, ihan niin kuin olin arvellutkin - ei siis ollut paljonkaan hiljaisia hetkiä välillämme. Oli hienoa huomata, että sama avoimuus jatkui myös kasvotusten puhuttaessa. Tuntui ihan siltä, että olisin tuntenut nämä tyypit jo pidempään.

Tänään tosiaan poksahti taas uudet viikot käyntiin eli nyt seuraillaankin raskausviikon 29 tapahtumia. Laskettuun aikaan ei ole enää kuin 12 viikkoa ja synnytyskin alkaa tässä mietityttämään. Käytiin eilen miehen kanssa Turun messukeskuksessa Babyboom & Kidz -messuilla ja siellä sitten eksyin tietenkin jutskailemaan Varsinais-Suomen kätilöyhdistyksen tyyppien kanssa. Kyseiset kätilöt olivat TYKS:stä ja kyselinkin heiltä mielipiteitä muutamista mieltä painaneista asioista. TYKS:ssä ollut vuodeosaston remontti on onnekseni valmistumassa lähiaikoina ja marras-joulukuussa kyseinen remontti on varmasti ohitse eikä mun siis tarvitse pelätä joutuvani käytäväpaikoille, kuten jotkut ovat joutuneet tekemään rempan aikana. Myös apua on aina saatavilla, jos sitä vain osaa pyytää - apua he eivät siis tuputa, jos äiti ei sitä kysele. Tyhmiä kysymyksiä ei ole olemassakaan ja mielellään kertovat asiat moneen kertaan - häpeily on siis turha unohtaa.

rv 28+0

Neuvolakuulumisia

Käytiin tänään neuvolalääkärissä ja kaikki oli tosiaan ok. Laitetaanpas tänne vähän tietoja:

Raskausviikot: 27+2
Painonmuutos/viikko: +575g
RR: 111/70
U-Prot.: - - -
U-Gluk.: - - -
B-Hb: 126
Kohdunpohjan korkeus: 26
Sydämen syke: +142
Liikkeet: + +

Kohdunsuusta myös sen verran, että  oli kiinteä ja kiinni sekä 3cm pituinen eli myös oikein hyvä. Kyselin siinä myös näistä sormien puutumisista ja kipuiluista, mutta kuulemma ihan normaalia turvotuksen aiheuttamaa on eli ei syytä huoleen. Sain myös närästykseen ihan kunnon lääkkeet, kun ei nuo Renniet enää oikein iske. Otan siis yhden kapselin aamulla tyhjään mahaan sitä närästyslääkettä ja pitäis vaikuttaa koko päivän. Ainakin tämä päivä on tullu selvittyy ilman närästystä eli eiköhän sillä oo selkeästi positiivinen vaikutus.

Käytiin tosiaan eilen siellä Turun kaupungin järjestämässä Tietoa tuleville vanhemmille -iltamassa ja ei oikein ollut tällä kertaa meille kovin mielekästä kuunneltavaa. Ensimmäinen luento ravitsemuksesta oli mulle lähinnä itsestäänselvää tietoa, mutta ihan mielenkiintoinen varmasti niille, joilla ei ole ravitsemuspuolesta hirveästi tietoa. Seuraava luento koski vanhemmuutta, mutta siinä taas luennoitsijan argumentit meni yli hilseen - en siis saanut oikein mitään irti, oli liian hienoa sanastoa tälle naiselle. Mielessäni pyörii vain sana altruismi, jonka siis kuulin tuolla luennolla pariin otteeseen. Hmm. Taidanpas sivistää itseäni ja googlettaa.

Me päätettiin tuon miekkosen kanssa, et nyt repäistään ja lähdetään huomenna laivalle. Oltiin puhuttu kyl siitä jo hetken aikaa, että mennään, mutta tää viikko on ollu yhtä hullunmyllyä ja aika ei oo tuntunu riittävän. Päädyttiinkin sitten ihan Turku-Maarianhamina-Turku -risteilyyn eli ihan päiväreissu. Tarkoituksena oliskin siis ihan vain nauttia buffet -lounaasta, tax-freen tuoksuhyllyistä ja pelikoneilla pelailusta. Ihan kivaa kyllä mennä vielä jonnekin käymään ennen kuin beibi syntyy - vaikkakin sitten päiväksi laivalle. Ihan hyvää mulle kuitenkin tuulettaa tätä päätä jossain, kun muuten oon niin paljon kotosalla tämänhetkisen työttömyyden takia.

Mut joo, me painutaan tästä nyt pehkuihin, kun aamulla aikainen herätys. Jospa tämä pikkuherrakin rauhoittuis potkutteluiltaan ja antais äiskän nukahtaa ;)

Pelkoa

Katsoin tuossa juuri Sydänääniä -jakson Yle Areenalta ja täällä sitä istutaan silmät punaisina itkusta. Jaksossa syntynyt kaunis pieni tyttövauva kuoli 3,5kk ikäisenä, syynä kätkytkuolema. Voi niitä kyynelten määriä, mitä vuodatin, kun tuon tyttövauvan isä kantoi pientä arkkua käsivarsillaan. Aivan sanoinkuvaamattoman kamalaa ja surullista. Tämän tapauksen jälkeen aloin itse paijaamaan heti masuani ja pelko nousi itsellekin; entä jos näin kävisi omalla kohdalla? Miten tuosta voisi enää mitenkään selvitä? Tiedän sen, että murehtiminen ei auta, mutta nyt kun itse olen tulossa äidiksi, auttamattakin tulee mietittyä kaikkea. Voi kunpa tämä meidän pieni aarteemme saisi suojelusenkeleitä ympärilleen ja hän saisi olla se, joka saattelee meidät vanhemmat haudan lepoon. Kenenkään vanhemman ei kuuluisi joutua hautaamaan omaa lastaan, se ei vain mene mitenkään oikein päin. Valitettavasti näin kuitenkin käy aina välillä, vaikka epäoikeudenmukaistahan se on.

Huh. Ehkä yritän nyt vähän piristää itseäni ajattelemalla jotain muuta. Poden heti huonoa omaatuntoa, jos oloni on murheellinen tai stressaantunut - en haluaisi millään, että olotilani vaikuttaisi pienokaiseen millään tavalla. Yritänkin siis samantien piristää itseäni jollain, jotta saisin hymyn huulilleni takaisin. Usein sen hyvän mielen palauttaa pienten vaatteiden hypistely tai oman masun katselu silloin, kun pieni siellä touhuaa omiaan. En tiedä nyt mitään sen suloisempaa kuin ne potkut ja möyrimiset, mitä meidän vaavimme itse aiheuttaa <3 Tänäkin aamuna sängyllä makoillessamme laitoin L:n käden masulleni ja hän tunsi, kuinka pikkumies laittoi parastaan ja potki kunnon monotuksia. Sen kyllä huomaa, että hänen voimansa on kyl vahvistuneet, kun iskutkin tuntuu entistä voimakkaampina. Potkut tuntuu myös hyvin ylhäällä, joten voisin uskoa, että pikkuisemme on saattanut jo kääntyä raivotarjontaan. Eiköhän se kuitenkin selviä huomisella lääkärineuvolakäynnillä.

Mulla on muutamia asioita, joita meinaan kysäistä lekurilta huomenna. Yksi asia, mikä mua erityisesti on vaivannut, on sormien nivelten särky ja puutuneisuus. Välillä haarukkaa pideltäessä alkaa sormiin sattumaan niin kovin, että en jaksa kannatella enää sitä kädessäni. Käsistäni tuntuu tällöin katoavan myös voimat, enkä jaksa nostaa mitään kevyttäkään asiaa hetkeen. Aion myös kertoa selästäni, joka on NIIIN älyttömän kipeä välillä, että itkuhan siinä pääsee. Oon yrittäny käyttää serkulta lainaamaani Anita belt-tukivyötä, mutta sekään ei tunnu auttavan. Mietinkin, jos sitä kokeilis lämmittää kauratyynyä ja laittais sitä hetkeksi alaselälle. Harmi, kun tuota selkää ei käsittääkseni saa oikein hieroakaan nyt raskauden aikana. Korjatkaa, jos olen väärässä.

Me aiotaan tuon L:n kanssa osallistua tänään Turussa järjestettävään Tietoa tuleville vanhemmille -iltamaan, jossa tänään on aiheena raskaus- ja imetysajan ravitsemus sekä vanhemmaksi syntyminen; mitä lapsi tarvitsee vanhemmiltaan? Näitä ilmaisia luentoja järjestetään neljä kertaa ja ihan mielellään menen kyllä kuuntelemaan näitä juttuja. Saahan siellä myös samalla tavata muita masuilijoita, mikä on myös kivaa. :)

rv 27+0 ja loppukolmannes starttaa

Tänään on nyt jänskä päivä, kun viimeinen kolmannes lähti käyntiin oikein rytinällä. Vaikea jotenkin uskoa, että nyt ollaan siis jo tässä vaiheessa. Vielä muutama viikko sitten ajattelin, että kuluispa tää aika nyt vaan nopeempaa, mut tänään iski melkein pakokauhu, että pianhan tässä lähetään jo synnyttämään!

Tää päivä on menny taas niin nopeesti, ku oon pitäny itteni kiireisenä siivoamisen, pizzanteon ja pyykkäämisen parissa. Ehkäpä siis päivittelenkin huomenna paremmin näitä kuulumisia. Siirrynkin tästä vielä hetkeksi Suomen huippumalli haussa -ohjelman pariin ja siitä sitten tuon miekkosen kanssa saunomaan.

rv 26+4, väsyttääää....

Täs on nyt ollu muutaman päivän taukoa kirjoittamisesta, kun oon ollut aikamoisesti väsynyt eikä oo jaksanu kirjotella tänne mitää ihmeellistä. Oon ollu kaksi päivää luokanopettajan sijaisena yhdessä koulussa ja se on vähä imeny musta mehuja pois selkeästi. Nää oli siis kakkosluokkalaisia naperoita, joten ihan hellyyttäviä kyllä olivat, vaikka muutaman kanssa hermot meinas kyllä kärvähtää. Sain kyllä pidettyä yllättävän hyvin luokan kurissa, vaikka varmasti olin hieman hämmentävän näköinen mahani kanssa. Lapset hämmästelivät mahaani silmät suurina ekana päivänä, mutta toisena päivänä uskalsivat tulla jo halaamaan :) Kyselivät jo kovaa perääni, että milloin tulen uudestaan opeksi. Lokakuussa ainakin yritän mennä tekemään vielä yhden kahden päivän sijaisuuden, joten silloin sitten seuraavan kerran. Saatan olla jo aika jättipallo siihen aikaan, joten saa nähdä miten mä sinne luokkaan lyllerrän :)

Tuolla koulumaailmassa kyllä huomaa selkeästi sen, kuinka erilaisia lapset onkaan. Toiset ovat hyvinkin rauhallisia ja tunnollisia, kun taas toisista lapsista huomaa, että heillä ei ole minkäänlaista kunnioitusta aikuisia kohtaan. Itseäni alkoi mietityttää kovasti näiden päivien jälkeen oman lapsen kasvatus - kuinka hankalaa siitä voi tullakaan. Sitä on tullu ajateltua monesti muita vanhempia katsoessa, että noin en sitten ainakaan tee oman lapseni kohdalla, mutta entä sitten, kun se tilanne tulee itselle todella eteen - sortuuko sitä lopulta kuitenkin samoihin juttuihin kuin nämä muut vanhemmat ovat toimineet. Helppohan se on nyt etukäteen sanoa yhtä sun toista, mutta sitten tosipaikan tullen sitä voi itse toimia täysin omia aiempia periaatteita vastaan. Eihän sitä voi tietää. Lapsuuteni neuvolatäti näki minut eilen kaupassa (olen siis kotikonnuillani tällä hetkellä) ja sanoikin minulle onnittelujen jälkeen, että "Muista kasvattaa lastasi rakkaudella". Eiköhän se tuossa olekin sitten jo tiivistettynä, miten tullaan mieheni kanssa toimimaan. Vedetään siis yhtä köyttä loppuun asti omista mahdollisista näkemyseroista huolimatta ja rakastetaan lastamme asettamalla rajoja.

Masuasukki on tässä vetänyt semmostakin rallia jälleen tuolla masun puolella, potkuja satelee yllättävän ylös, joten kyllä se sf-mitta (kohdunpohjamittaus) aika ylhäällä jo huitelee. Ensi tiistaina onkin neuvolalääkäri, joten eiköhän se siellä sitten taas selviä. Toivottavasti ei liikuta yläkäyrien tuntumassa, sillä mua alkaa pikkuhiljaa jo pelottamaan jättimahat ja jättivauvat...Mut joo, pääasia on, että pikkuinen on terve ja voi siellä hyvin. :)

Voi hitsi vieköön, ku tää mun selkäkin särkee ihan koko ajan. Pitäis varmaan käyttää serkulta lainaan saamaani tukivyötä, mut jotenkin se aina sit vaan unohtuu. Luulen kyllä, että tulee aika tuskainen loppuraskaus tän selän suhteen, kun masu se vaan kasvaa kasvamistaan ja painotaakka sen kuin lisääntyy. Raskaana oleville naisille pitäis kehitellä joku tukilasta tai -teline, johon ne vois aina asettua :D Selän suoristaminen tuntuu aina välillä meinaan auttavan, mutta kun ei sitäkään kauaa jaksa suoristella.

Mut joo, jos sitä menis TAAS syömään. Loputon nälkä vaivaa koko ajan :D

rv 26+0 ja kehon muutokset

Nyt on taas yksi vierähtänyt käyntiin eli 27. viikko lähti rullaamaan. On aina jännää lukea joka viikon kehitysvaiheista ja kokoarvioista eri raskaussivustoilta, tekee paljon jännittävämmäksi tän oman odotuksen, kun tietää miten se pieni siellä juuri nyt on kehittymässä.

http://www.vau.fi/raskaus/Raskausviikot/Viikko-27/

Kuten otsikkoni antoi vähän jo ymmärtää, niin ajattelin nyt kirjoitella tähän vähän kehon muutoksista, mitä tää raskaus on saanut aikaan. Asia, mikä on sanomattakin selvää on se, että paino on päässyt nousemaan jo hyvin reippaasti - tähän mennessä puntarin lukemat näyttää n. 63kg, eli n. 9 kg on paino päässyt nousemaan tämän raskauden aikana. Alkuraskaudessa paino ei noussut oikeastaan yhtään, ihan vain 1-2kg, josta suurin osa on varmasti pelkkää turvotusta. Neuvolatätini sanoi minulle heti ekalla äitiysneuvolakäynnillä, että kohdallani paino saisi nousta n. 15 kg, sen yli ei saisi mielellään mennä. Nyt kuitenkin näyttää vähän siltä, että tuo 15 kilon rajapyykki tullaan rikkomaan aika helposti, onhan tässä vielä 14 raskausviikkoa jäljellä. Toki suurimmat painonnousuviikot ovat osaltani jo pian takana päin (ainakin kuulopuheiden perusteella), joten saa sitten nähdä, millä tahdilla tämä paino tästä vielä kapuaa. Toivottavasti en mene rikkomaan uusia painokymmenysluokkia, mutta en siitä haluaisi ottaa itselleni turhaa stressiäkään - harvoinhan sitä raskaana ollaan. Stressi ei myöskään tee pikkuiselle hyvää, joten ehkä yritän unohtaa liian tarkat kalorinlaskennat kuitenkin tässä kohtaa - syöminen on liian ihanaa!

Alkuraskaudessa muistan sen, kuinka hiukset tuntui rasvoittuvan jo päivässä, mutta nyt asiat on kuitenkin jo muuttunu. Tänä päivänä hiuksia ei tarvitse pestä läheskään yhtä paljon kuin ennen, ne pysyy siis huomattavasti tuuheampina ja puhtaamman tuntuisina mitä ennen raskautta. Kiilto on myös palannut jo hiuksiin, mikä oli taas alkuraskaudessa kadoksissa.

Ihoani olen myös ihmetellyt suuresti. Luulin aluksi, että raskaus saa ihoni kukkimaan näppyjä, mutta toisin on käynyt, sillä ihostani on tullut melkein parempi, mitä koskaan ennen. Tuntuu, että ihossani on oikea raskauden hehku, jos sen näin voi sanoa. Vaikka ihoni on hyvässä kunnossa, olen silti kuin kalkkilaivan kapteeni vaalean hipiäni kanssa - en ole ottanut kertaakaan aurinkoa koko kesän aikana. Mua vaan ei oo napannu istua kuumassa auringossa paahtamassa itseäni tän mahan kanssa, vois olla liian tukalaa mulle. Oonkin siis viettäny mielelläni tän kesän varjojen alla, kun muut on kärvistelly auringossa rusketusraitoja toivoen.

Yks asia, mikä mua hieman jo nolostuttaakin on mun mahan karvaisuus. Mun mahasta on tullu ihan järkyttävän karvainen - tää on siis täynnä tämmöstä vaaleaa haituvakarvaa, jotka on koko ajan pystyssä. Mun navan ympärille on taas kasvanu tummempia pitkiä karvoja, mitkä on myös tosi ällöttäviä. Mun mieskin aina naureskelee mun masukarvoille ja sanoo, että näytän pyöreän masuni ja levinneen napani kanssa joltain kuuskymppiseltä kaljamahaiselta mieheltä. Tosi kiva. Oon siis varmasti tosi puoleensavetävän näköinen L:n (mieheni) silmissä. Niin ja siis tähän napaan palaten, mulla oli aiemmin napakoru, mutta otin sen rv 12 paikkeilla pois, kun se ei vaan mun mielestä sopinut mulle enää. Nyt se napakorun reikä on venynyt ihan yli kauheen näköiseksi ja on ihan punainen ja kiiltävä viiru. Hyi. Voisinkin joku kerta hauskuuttaa teitä ja laittaa ehkä jopa kuvan tänne siitä.

Sitä mä oon kyl suuresti ihmetellyt, et miks mun tissit ei oo kasvanu siis oikeesti yhtään. Nää on samat pienet tissit, mitkä oli ennen raskauttakin. Olisin voinu kyl uskoo, et kyl nää viimeistään nyt lähtee kasvamaan, kun painoakin tulee ja hormoonit hyrrää, mutta ei. Muutoksia niissä oon kyl kuitenkin huomannu siinä, et nyt mulla on alkanu tulee pieniä määriä maitoa. Siis se määrä on ihan vain jotain pari tippaa, mut kuitenkin, näin tapahtuu joskus useasti päivässä. Öisin se on kuitenkin pahinta, aina aamulla herätessä on yöpaidan etumus läiskillä, heh..

Hmm, onkohan mulla jotain muita muutoksia tullut. Noh, raskausarvista sen verran, et niitä mulla ei vielä oo tullu, muuta kuin lantiolle pikkuhousujen rajalle kaks vaaleaa viirua. Ne ei siis näy kyl minnekään, et ei ne mua haittaa. Oon aika ahkerasti rasvaillu mahaa Biothermin Biovergetures-rasvalla, jonka pitäis ehkäistä ja korjata raskausarpia. Oon myös välillä laittanu apteekista saatavaa Ceridalin öljyä masulle, se jättää muutenkin ihosta tosi kivan tuntusen, ei yhtään öljyisen siltikään. Toivotaan siis, että pahemmilta seepraraidoilta siis vältytään.

Nojoo, nyt ei enää tuu mieleen mitään sen suurempaa. Selkä on nyt niin kipeä, että pakko mennä makoilemaan taas hetkeksi. Pikkuinen viihdyttää mua taas potkimalla ja tärisyttämällä mahaa - on se niin ihanaa katseltavaa :) Ei siis haittaa yhtään tuo makoilu, kun on viihdyttäjäkin omasta takaa!

TJ 100

Tämä on nyt ihan pikapostaus, mutta pakko silti päivittää: tänään tosiaan on jäljellä 100 päivää laskettuun aikaan. Eiköhän nämä päivät tästä kulu varsin nopeasti, vaikka eilen mulla olikin viimeinen työpäivä.

Oon just mun vanhempien luona kyläilemässä, kun tuolla miehelläkin alkoi jo kauan odotetut "kesälomat". Käytiin tuossa justiin ulkosaunassa löylyttelemässä ja voin kyl sanoo, että tää meidän pikkumies on kyllä saunonu jo aika monta kertaa. Ollaan aikamoisia saunojia, joten pikkuinen on saanut totutella tähän tapaan jo masussani. Kyllä se siellä masussa potkutteli menemään löylyissä :)