Tuli tuossa reilu viikko sitten käytyä viimeisen kerran vanhempieni luona Pohjanmaalla ja voin sanoa, että tippa linssissä tuli ajeltua kotia kohti Turun suuntaan. Oli outoa ajatella, että seuraavalla kerralla kun vierailemme Pohjanmaalla, ei meitä olekaan enää vain me kaksi. Meitä on silloin kolme. Niin ihanaa ja jännittävää. Jännitys onkin ollut päällimmäisenä tunteena viime viikkojen aikana, sillä mietin hirveän paljon sitä, kuinka elämä tulee muuttumaan tämän vauvan myötä. Sen tiedän kuitenkin, että muuttumaan se tulee ja paljon. Ei varmaan mikään asia muuta elämää niin paljoa, kuin se ensimmäinen lapsi. Vaikka innolla odotamme näkevämme pienokaisemme, silti väistämättä myös pelon tunteet hiipii mieleen. Miten tulen onnistumaan vastasyntyneen hoidossa? Miten tulen kasvattamaan tästä ihmisen alusta kunnon kansalaisen? Tulenko onnistumaan vanhemmuudessa? Ekan lapsen kohdalla sitä tuntee olevansa niin tietämätön kaikesta, että sitä vain miettii, kuinka tulee pärjäämään. Monet lapsen saaneet äidit ovatkin lohduttaneet, että kyllä ne asiat sitten vain kuitenkin oppii hyvin nopeasti ja sitä oppii tekemään asiat omalla tavallaan. Ja niinhän se varmasti onkin.
 | |
| rv 37+0 |
Sukkapuikkokipuja on myös ilmennyt viime aikoina aika reippaasti. Vähän väliä tulee kivuliaita vihlaisuja tuonne kohdunsuun tuntumaan, mikä kyllä lamauttaa tämän naisen hetkeksi ihan täydellisesti. Ne kivut on kyl niin ilkeen tuntusia, että sitä vaan miettii, miltähän ne synnytyskivut sitten tuleekaan tuntumaan. Toistaiseksi synnytyskivut ja itse synnytys ei oo mua pelottanut, mutta kyllä se mielessä pyörii aika lailla. Eniten pelkään pahaa repeämistä synnytyksen aikana tai sitä, että synnytys vain venyy ja venyy, eikä mitään tapahdu. Kaikki on vain niin uutta tämän ensimmäisen kohdalla. Sitä ei tiedä, onko synnytys nopeammin ohitse kuin kuvitteleekaan vai tulenko olemaan älyttömissä kivuissa pitkän aikaa kituen ja hitaasti aueten. Sektiota en toivoisi osalleni, mutta sitäkään en erityisesti pelkää enää. Pääasia on se, että vauva saadaan turvallisesti ulos tähän maailmaan.
Keskiviikkona mulla onkin sit viimeinen lääkärineuvola (rv 37+2), jossa käydään sitten läpi kohdunsuun tilannetta. Toivon myös, että lääkäri tsekkaisi vähän lantiotani ja katsoisi, että mahtuuko sieltä helposti tulemaan. Olen hyvin leveälantioinen ihminen, vaikka lyhyt olenkin, mutta ei se leveälantioisuuskaan aina totuutta kerro sen tilavuudesta. Toivon mukaan siellä kuitenkin olisi hyvin tilaa tulla. Äitini on hyvin kapealantioinen, mutta on silti saanut helposti synnytettyä ensimmäisenä lapsenaan reilusti yli nelikiloisen isoveljeni. Ja ai niin, hänellä oli vielä häntäluukin murtunut! Ehkäpä mullakin siis tilaa löytyy :)
Pitäisköhän sitä alkaa pian miettimään tuota sairaalakassin sisältöä ja sen pakkaamista? Mulla on sellainen olo, että tässä raskaudessa mennään reippaasti lasketun ajan ylitse ja vauva syntyy siellä 41-42 viikoilla, ehkäpä jopa yliaikaiskontrollin seurauksena. Tätähän en siis toivo, mutta sellainen tutina vain mulla tuntuu olevan. Toivottavasti olen väärässä! Olisi niin kurjaa, jos vauva syntyisi jouluaaton aikoihin.
